Työmarkkinat
22.5.2024 12:24 ・ Päivitetty: 22.5.2024 12:33
Paperiliitto valmistautuu työtaistelutoimiin – neuvottelut UPM:n kanssa jumissa
Paperiliitto valmistautuu mahdollisiin työtaistelutoimiin, kun sen neuvottelut UPM:n kanssa eivät ole edenneet.
Paperiliiton hallitus antoi tänään tes-neuvottelukunnalle valtuudet päättää tarvittaessa työtaistelutoimista neuvottelujen vauhdittamiseksi.
Paperiliitto ja UPM ovat neuvotelleet koko alkuvuoden uudesta työehtosopimuksesta. Toistaiseksi neuvottelutulokseen ei ole päästy missään UPM:n liiketoiminnossa.
Alunperin nelivuotisiksi tarkoitetut sopimukset solmittiin vuonna 2022. Tarkoitus oli, että tällä kierroksella neuvoteltaisiin vain palkoista.
Paperiliitto kuitenkin irtisanoi UPM:n kanssa solmimansa työehtosopimukset keväällä. Liiton puheenjohtaja Petri Vanhala perusteli tuolloin irtisanomista sillä, että UPM ei suostunut neuvottelemaan sopimuskauden puolivälissä pelkästään rahakysymyksistä, vaan halusi pöydälle myös tekstikysymyksiä.
Paperiliiton neuvottelut ovat edenneet hyvin muiden työnantajien kanssa. Liiton tiedotteen mukaan valmistuneiden työehtosopimusten piirissä on tällä hetkellä 80 prosenttia työssäkäyvistä jäsenistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
