Tämä oli harmillista, koska keskisuureksi puolueeksi vakiintuneiden vihreiden merkitys Suomen politiikassa tuskin vähenee ainakaan lähitulevaisuudessa. Ohjelman keskiössä oleva ilmastomuutos pysyy ihmiskunnan suurimpana yhteisenä haasteena pitkään.

Suomen vihreät ovat pitkään olleet poikkeus eurooppalaisten sisarpuolueidensa joukossa. Suuri osa eurooppalaisista vihreistä on pitkään asemoinut itsensä selvästi vasemmistoon, mutta suomalaista vihreyttä on leimannut selkeämmin liberaali perinne, jossa
oikeistolaisetkin ajatukset ovat voineet menestyä. Tämä on mahdollistanut vihreiden yhteistyön myös porvaripuolueiden kanssa. Vihreät ovatkin usein pyrkineet yhdistämään oikeistolaisina pidettyjä markkinatalouden keinoja vasemmistolaisiin tavoitteisiin.

Vihreät sitoutuvat ohjelmassaan otsikon mukaisesti ”reiluun muutokseen” eli oikeudenmukaiseen kustannusten jakoon kansalaisten kesken. Periaate ilmastopolitiikan laajasta hyväksyttävyyden varmistamisesta on varmasti oikea. Ongelmaksi nousee
esimerkiksi keinojen kypsyyden eritasoisuus. Polttoaineiden verotuksen kiristämistä kannatetaan ja siihen on mekanismikin olemassa, mutta kompensointi ”hiiliosingolla” on idean käytännön toteutuksen osalta alkutekijöissään. Sama koskee monia muita ajatuksia, joilla huomattavasti lisääntyviä kustannuksia korvattaisiin ihmisille. Samalla yhä suurempi osa talouden rahavirroista kiertäisi valtion kassan kautta.

Ohjelma luottaa voimakkaasti vero-ohjaukseen ja vähintään otsikkotasolla vihjaa entistä kireämpää verotusta suurituloisille henkilöille. Maan- ja metsänomistajien kannalta avaukset hiilensidonnan kompensoinnista ovat kiinnostavia – voisiko tämä tarkoittaa myös laajempaa hyväksyntää kompensaatioiden käyttämisestä ilmastopolitiikan välineenä?

Julkinen velkaraha on nykykoroilla liki ilmaista.

Radikaalein talouspoliittinen vaatimus on laitettu muiden keinojen joukkoon ohjelman puoliväliin. Vihreät vaativat EU-maiden kansallisten budjettisääntöjen uudistamista siten, että ne mahdollistavat riittävät kansalliset investoinnit kestävään talouteen. Käytännössä tämä tarkoittaisi velkarajoitteiden höllentämistä siten, että julkisia investointeja voitaisiin tehdä nykyistä laajemmin esimerkiksi raideliikenteeseen. Lisäksi ohjelma ehdottaa Valtion Eläkerahaston ja Kevan sijoitusten suuntaamista ilmastokestäviin kohteisiin. Nyt jo tiedetään, että EU:n vihreän kehityksen ohjelma (Green deal) tulee kanavoimaan mittavan summan julkista ja puolijulkista rahaa ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Ennen eurokriisiä tällainen puhe budjettirajoitusten huomattavasta höllentämisestä olisi ollut kerettiläistä missä tahansa, ja budjettikurin hengen sisäistäneessä Suomessa se ei ole läpihuutojuttu. Vihreät liittyvät kuitenkin linjauksellaan Euroopassa jo pitkään käynnissä olleeseen keskusteluun, joka liittyy ennen muuta valtionlainojen jopa miinukselle painuneisiin korkoihin ja investointien vähäisyyteen. Julkinen velkaraha on nykykoroilla liki ilmaista. Tulisiko velkarahaa käyttää rohkeammin talouden uudistumisen tukena, vai pelätä poliitikkojen hassaavan rahat huonoihin hankkeisiin kestävyysvajetta pahentaen?