Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pavle Jovanovic on tehnyt itsemurhan 43-vuotiaana

Yhdysvaltoja 2006 olympialaisissa rattikelkkailussa edustanut Pavle Jovanovic on tehnyt itsemurhan viime viikon sunnuntaina, Yhdysvaltain kelkkailuliitto kertoi. Jovanovic oli 43-vuotias.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Talviurheiluyhteisö on kärsinyt traagisen menetyksen. Joukkuekaverit, valmentajat, kilpailijat ja fanit saivat tuntea Pavlen intohimon ja omistautumisen kelkkailuun. Hän eli täyttä elämää ja vaikutti pysyvästi kaikkiin, joilla oli tilaisuus viettää aikaa hänen kanssaan, liiton toiminnanjohtaja ja Jovanovicin entinen joukkuekaveri Aron McGuire sanoi.

Jovanovic ei voinut osallistua Salt Lake Cityn 2002 olympialaisiin saatuaan kahden vuoden kilpailukiellon anabolisen steroidin käytön takia. Hän sijoittui Torinon 2006 olympialaisissa sekä pari- että nelikkokelkkailussa seitsemänneksi.

Suomessa apua vaikeassa tilanteessa antaa esimerkiksi Mieli Suomen Mielenterveys ry:n kriisipuhelin, joka päivystää numerossa 09 2525 0111.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE