Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pekka Haavisto pyytää anteeksi ajanpuutetta: “Ihan peiliin katsomisen paikka tältä osin”

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli tänään ulkoasiainvaloikunnassa kuultavana Isis-lasten palauttamissuunnitelmasta Suomeen.

Demokraatti

Demokraatti

Helsingissä eilen pitämässään tiedotustilaisuudessa Haavisto kiisti Ilta-Sanomien väitteen, jonka mukaan hän olisi vaatinut virkamiestä tuomaan leiriltä Suomeen konsulilain vastaisesti pelkät suomalaislapset.

– Sellaista ohjetta määräystä tai neuvoa, jossa vain lapset tuotaisiin al-Holin leiriltä ei ole ministeri antanut tai voinut antaa.

– Tämä ei pidä paikkaansa, Haavisto totesi tiedotustilaisuudessa.

Tämänpäiväisen kuulemisen jälkeen enemmistö valiokunnasta äänesti sen puolesta, että hallitus on toiminut asiassa oikealla tavalla, kertoo valiokuntaneuvos Tiina Larvala. Kannanotto voitti äänin 10–3.

Haavisto sanoo tiistaina eduskunnassa Demokraatille, että valiokunta oli selvitykseen tyytyväinen, eikä edellyttänyt jatkoselvityksiä.

– Kävimme läpi kaikki tämä, mitä kesän ja syksyn aikana on tapahtunut. Myöskin se, että meillä on ulkoministeriössä erillinen virkamies, joka tätä asiaa hoitaa virkavastuulla, ja tämä rakenne, millä tätä on hoidettu.

Lisää aiheesta

Valiokunnan puheenjohtaja Mika Niikko sanoi tänään Demokraatille, ettei ministerin selvitys täysin tyydyttänyt.

– Siltä osin ei tyydyttänyt, koska ministeriltä ei tullut vastausta siltä osin, että hän olisi myöntänyt sen, että valiokunta on jätetty tiedottamatta, että mihin toimiin ministeri on ryhtymässä ja ryhtyi. Nimittäin 16.10. ministeri oli kuultavana valiokunnassa ja tällöin hän kertoi, että mihinkään aktiivisiin toimenpiteisiin ei olla ryhtymässä vaan mikäli al-Holin leirillä olevat äidit ja lapset pääsevät omatoimisesti konsulipalvelujen ääreen, me joudumme heidät lain mukaan auttamaan Suomeen. Ja 10.10. kun tuli oikeuskanslerin lausunto, hän siitä jo kaksi viikkoa eteenpäin oli nimennyt uuden henkilön toteuttamaan tätä tehtävää ja yksi henkilö, Pasi Tuominen oli laitettu syrjään. Oli nimetty yksi henkilö ja lähetetty Syyriaan valmistelemaan tätä tehtävää ja se operaatio on olemassa.

Haavisto sanoo kertoneensa tässäkin kuulemisessa, että ministeriössä on asetettu yhdelle virkamiehelle, joka hoitaa oikeuskanslerin ratkaisun pohjalta asiaa.

– Ehkä juuri tästä kysymyksestä, että milloinka virkamies on nimetty… Ajattelen, että tämä on aika normaalia ulkoasiainhallinnon toimintaa. Että kun tulee joku haaste, sitten pannaan joku henkilö sitä hoitamaan.

Haavisto katsoo informoineensa valiokuntaa riittävästi.

– Totta kai sitten kun pyyntö kuulla vielä intensiivisemmin erilaisista tilanteista varsinkin siellä kentällä, kun siellä oli Turkin hyökkäyksen myötä pelko, että al-Holin turvallisuus vaarantuu, ehkä tällaisissa muutostilanteissa valiokunta esitti toivomuksen, että nopeasti heitä informoitaisiin, kun turvallisuustilanne muuttuu.

Pasi Tuominen on Haaviston mukaan vielä konsulipäällikon tehtävässä, jota ei ole pantu sisäiseen hakuun.

– Meillä on kaikilla virkamiehillä paitsi siirtymävelvollisuus myös urakiertoa joko kotimaan tai ulkomaan tehtävissä. Ihmiset eivät jää vaille työtä. On liian aikaista sanoa nyt, mikä on seuraava tehtävä.

Haavisto kommentoi myös ministeriön työilmapiiriä ja sitä, onko hänellä aikomus käydä puhdistava keskustelu asiasta virkakunnan kanssa.

– Totta kai kun ministeriössä on tämä huoli siitä, että onko ministeriön työilmapiiri huono. Sinne tullessa yksi huoli oli tämä Rambollin selvitys, missä juuri syrjintä- ja häirintäasiat olivat nousseet silloin esille, ja niihin on koetettu tämän syksyn aikana puuttua. Mutta jos työilmapiirissä on muuta, totta kai nyt, varsinkin EU-puheenjohtajuuden jälkeen, on vähän toisenlainen tilanne. On aikaa käydä osastot läpi ja keskusteluja siitä.

Haavisto kuvailee, että ministeriössä kaikki eivät saa aina haluamiaan tehtäviä.

– Ehkä sen tyyppinen organisaatio, missä ihmisillä on mahdollisuus osallistua projektiluontoisemmin niihin tehtäviin, jotka heitä kiinnostaa, se olisi myös ulkoministeriössä hyvä. Tällä hetkellä ministeriössä on hyvin siilomainen rakenne.

Haavisto sanoo pyytävänsä omasta puolestaan anteeksi sitä, että on syksyn aikana osallistunut EU:n korkean edustajan Federica Mogherinin sijaisena seitsemään eri kokoukseen pelkästään marraskuussa.

– On ollut liian vähän sitä aikaa, jolloin voisi henkilökunnan huoliin (vastata), ja esimerkiksi henkilökuntayhdistyksen ulostulo, heitäkin olen tavannut, mutta en ihan viime aikoina. On varmaan paikallaan, että näitä myös itse kalenteroin. Ihan peiliin katsomisen paikka tältä osin. Henkilökunnan kanssa vietetty aika on aina arvokasta. Nyt olen hyvin paljon ehtinyt syksyn aikana tavat meidän ulkomailla olevia edustuston ihmisiä, mutta nyt Helsingissä on myös hyvä viettää aikaa edustuston kanssa.

Toimittajat: Rane Aunimo ja Johannes Ijäs

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE