Politiikka
2.8.2018 18:00 ・ Päivitetty: 3.8.2018 11:56
Pekka Sauri paljastaa uransa suurimman epäonnistumisen: ”Pelkillä syntymälahjoilla homma ei onnistunutkaan”
Nykyisin organisaatioviestinnän työelämäprofessorina työskentelevä Pekka Sauri muistetaan monesta, muun muassa ahkerasti tviitanneena Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.
Hän oli myös Heidi Hautalan ja Pekka Haaviston ohella rakentamassa vihreästä liikkeestä puoluetta. Kahdesta muusta kasvoi ammattipoliitikko, mutta Saurista ei.
– Mulla oli aina liian monta asiaa tekeillä, jotta ammattipoliitikon ura olisi onnistunut. Jäinkin lopulta monta kertaa muutaman sadan äänen päähän eduskuntapaikasta.
Uransa suurimmaksi epäonnistumiseksi Sauri nimeää kautensa vihreiden puheenjohtajana.
– Heidi Hautala valittiin vuonna 1991 eduskuntaan. Puoluesääntöjen mukaan vihreiden puheenjohtajaksi piti valita henkilö eduskunnan ulkopuolelta. Näin jälkikäteen ajateltuna puolueen johtaminen ”ulkokehältä” oli mahdoton tehtävä. Pelkillä syntymälahjoilla homma ei onnistunutkaan. Kun samaan aikaan olin tekemässä eroa ensimmäisestä avioliitosta, kertakaikkisesti masennuin. Kun siirryin syrjään puoluejohtajan tehtävästä, muutettiin vihreissä sääntöjä, että puolueen puheenjohtaja saa olla kansanedustaja, ja näin tehtävään valittiin Pekka Haavisto.
”Olin vain liian vanha ja liian mies.”
Tämän päivän vihreitä Sauri katselee lempeän isällisesti. Vihreistä on vuosikymmenten kuluessa kasvanut professionaalinen poliittinen puolue.
Lisää aiheesta
– Välillä tosin tulee mieleen, että nuoret vihreät tulivat aika lailla valmiiseen poliittiseen pöytään, jonka me esi-isät olimme kattaneet.
Vihreistä on myös tullut nuorten ja naisten puolue. Kun viime vuonna oltiin valitsemassa pormestarikandidaattia Helsinkiin, Sauri ei monen puolueen ulkopuolisen hämmästykseksi tullut valituksi, vaikka meriitit apulaiskaupunginjohtajana olivat kiistattomat.
– Olin vain liian vanha ja liian mies, Sauri summaa ilman suurempaa katkeruutta.
Lue laaja Pekka Saurin haastattelu Demokraatin viikkolehdestä 2.8.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.