Politiikka
31.1.2018 07:08 ・ Päivitetty: 31.1.2018 07:08
Pelasta pimppi -kampanja: ”Tyttöjen suojeleminen on myös Suomen velvoite”
Suomen World Visionin Pelasta pimppi -kampanja taistelee silpomista vastaan ja haluaa nostaa esiin ihmisoikeusloukkauksen, joka koskettaa yli kolmea miljoonaa tyttöä joka vuosi.
”Silpominen aiheuttaa kärsimystä ja pahimmillaan vakavia terveysongelmia. Kyseessä on vanha kulttuurinen käytäntö, joka on usein myös osa aikuistumisriittiä”, kertoo Suomen World Visionin ohjelmajohtaja Annette Gothóni.
Maailmassa elää vähintään 200 miljoonaa silvottua tyttöä ja naista. Globaalisti silpominen on vähentynyt, mutta väestökasvun takia silvottujen tyttöjen määrän odotetaan kääntyvän merkittävään kasvuun seuraavan 15 vuoden aikana.
Pelasta pimppi – seis silpomiselle -kampanja näkyy Suomen World Visionin sosiaalisen median kanavissa 29.1.–11.2.2018.
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät yksiselitteisesti tyttöjen silpomisen.
Suomen World Vision tekee työtä silpomisen lopettamiseksi Keniassa.
”Vanhemmat pitävät silpomista tekona, joka varmistaa omalle lapselle paremman elämän ja paikan yhteisössä. Silpomisesta kieltäytyminen ensimmäisten joukossa vaatii rohkeutta”, Gothóni sanoo tiedotteessa.
Lisää aiheesta
Silpominen tarkoittaa tyttöjen ja naisten ulkoisten sukuelinten poistamista osittain tai kokonaan tai sukuelinten vahingoittamista muulla tavoin ilman lääketieteellistä syytä.
Silpomista tapahtuu erityisesti noin 30 maassa Afrikassa ja Lähi-idässä, mutta sitä esiintyy myös länsimaissa.
”Kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät yksiselitteisesti tyttöjen silpomisen. Tyttöjen suojeleminen on myös Suomen velvoite.”
Kansainvälistä silpomisen vastaista päivää vietetään 6.2.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
23.1.2018 17:25
Ministeri järjesti keskustelun naisiin kohdistuvasta väkivallasta – Tyttöjen sukuelinten silpominen yhä vaiettu aihe, taustalla rasismin pelko
Kotimaa
13.12.2017 12:39
Suomalaiset ovat keränneet jo 40 000€ silpomisvaarassa oleville kisii-yhteisön tytöille – ”Leikkaukset tehdään silloin, kun tytöt eivät ole koulussa”
Kotimaa
2.10.2017 04:25
Oikeusoppineet USU:ssa tyttöjen silpomisesta: ”Ei tarpeellista kriminalisoida rikoslaissa”
Kotimaa
30.9.2017 17:29
”Koko ongelmaa ei osata oikein edes hahmottaa” – Razmyarilta IL:ssä ehdoton ei tyttöjen silpomiselle