Tavoitteena oli saada konkreettisia ehdotuksia toimenpiteistä, joiden avulla tasa-arvopolitiikan agendalle saadaan nostettua vahvemmin esimerkiksi naisten sukuelinten silpominen, lähisuhdeväkivallan sovitteleminen sekä ihmiskauppa ja prostituutio.

Tyttöjen sukuelinten silpomisesta eli ympärileikkauksista käytiin jo viime syksynä Suomessa laajaa julkista keskustelua.

– Nostin tätä keskusteluun alkusyksystä esiin juridiikan kautta havaittuani, että suomalaisissa oikeusasteissa asiaa ei ole käsitelty, vaikka teko on tuomittava, Saarikko palasi syksyiseen.

THL:llä on ollut muutaman vuoden käynnissä toimintaohjelma tyttöjen ja naisten ympärileikkausten ehkäisemiseksi.

– Kouluterveydenhuollossa tai äitiysneuvoloissa esimerkiksi pitäisi uskaltaa puuttua nykyistä paremmin asiaan.

Saarikon mukaan suomalaiset asiantuntijat eivät ole yksimielisiä, tarvittaanko maahamme erillinen tyttöjen ympärileikkaukset kieltävä lainsäädäntö.

– On maaesimerkkejä, joissa erillinen kriminalisointi on johtanut ikään kuin pikemminkin pelon ilmapiiriin asiassa. Kävimme esimerkkejä maista, joissa asiaa ei ole erikseen kriminalisoitu, mutta silti on useita oikeusprosesseja menossa. Se mikä Suomessa havahduttaa, on se, että meillä on ikään kuin laissa todettu tämä kielletyksi. Se on törkeän pahoinpitelyn puitteissa oleva kielletty rikos, mutta meillä ei ole yhtään oikeustapausta, jossa tämä olisi noussut esiin, Saarikko käy läpi keskustelun antia.

Ongelma on se, että silpomiset eivät välttämättä tule edes viranomaisten tietoon.

– Juuri näin, koska terveydenhuollon ammattilaisilta ja nuorten naisten kanssa työtä tekeviltä puuttuvat ehkä välineet, miten rohkaistua puuttumaan. Saamieni tietojen mukaan iso joukko ammattilaisia kokee tämän aiheen vaikeaksi lähestyä tai he eivät tiedä keinoja, miten puuttua siihen, Saarikko sanoo.

Ministeri toivoo, että asiasta käytäisiin enemmän yhteiskunnallista keskustelua. Siitä voisi olla Saarikon mukaan myös merkittävää tukea terveydenhuollon ammattilaisillle, jotta he rohkaistuisivat puuttumaan nuorten tyttöjen tilanteisiin joko ennaltaehkäisevästi tai siinä vaiheessa, kun tilanteeseen liittyy esimerkiksi jo tehdyn ympärileikkauksen korjaava toimenpide.

Saarikon järjestämään keskusteluun osallistui myös Ihmisoikeusliiton sukupuolittuneen väkivallan vastaisen työn päällikkö Johanna Latvala.

Hän vahvistaa sen, että Suomessa asuu tuhansia tyttöjä tai naisia, jotka on silvottu eli ympärileikattu. Suomeen on tullut ihmisiä maista, joissa valtaosa tytöistä silvotaan. Ympärileikkauksia tehdään tietyillä maantieteellisillä alueilla uskonnosta riippumatta.

Latvala toivoo, että Suomeen saataisiin oikeustapauksia, joissa silpomisia olisi käsitelty. Se osoittaisi, että asia on totta myös Suomessa.

– Ja että se on oikeasti rangaistava teko ja sitä ei voi hyväksyä. Toistaiseksi oikeastaan ammattilaiset eivät tee ilmoituksia epäilyistä ja sen lisäksi yhteisöissä vaietaan aika visusti näistä asioista.

Latvala pitää keskeisimpänä ongelmana sitä, että terveydenhuoltoalan ammattilaisten on vaikeaa ottaa asiaa tyttöjen tai naisten kanssa puheeksi.

– Me olemme (Ihmisoikeusliitossa) huomanneet ja ammattilaiset ovat monesti kertoneetkin meille, että he pitävät tätä todella vaikeana asiana puhua. He eivät tiedä, miten puhuminen pitäisi tehdä sensitiivisesti. Tämä on varmaankin sen syy, minkä takia näistä tapauksista ei ole tehty esimerkiksi rikosilmoituksia.

Mitä ammattilainen konkreettisesti sitten pelkää?

– Sekä Suomessa että myös Pohjoismaista olen kuullut, että monet pelkäävät olevansa rasisteja. He ajattelevat, että entäs jos tämä kuitenkin kuuluu näiden ihmisten kulttuuriin, että enhän minä voi tähän puuttua. Vaikka tosiasiassa se on tietenkin väkivaltaa lapsia kohtaan ja siihen pitää puuttua ihan samalla tavalla kuin mihin tahansa väkivaltaan.

– Sitten jos puhutaan esimerkiksi päiväkodissa työskentelevistä ihmisistä, he taas sanovat, että heillä on luottamukselliset välit lapsen vanhempiin ja he haluavat pitää ne sellaisina. Heistä tuntuu kauhean hankalalta nostaa tällaista ikävää asiaa esiin ja he pelkäävät, että jos he pilaavat sen koko luottamussuhteen.

Pääasia olisi Latvalan mukaan se, että ammattilaiset saisivat kunnollisen perusteellisen koulutuksen ja tietämyksen asiasta ja sen käsittelemisestä.

– Luotaisiin toimintamallit, jotta ammattilainen tietää, mitä hänen pitää tehdä eikä hänen tarvitse alkaa ihmeissään soittelemaan, kun tällainen akuutti tapaus tulee esiin. Olisi selvä toimintamalli, mitä noudattaa.

Tällaisia toimintamalleja pitäisi luoda Latvalan mukaan eri hallinnonaloille. Esimerkiksi THL voisi hyvin luoda sellaisen sosiaali- ja terveysalalla toimiville.

Yksi ajankohtainen puheenaihe on Latvalan mukaan on ympärileikatuille naisille tehtävät avausleikkaukset ja korjausleikkaukset (linkissä tietoa Ihmisoikeusliiton nettisivuilta).

– Meille tulee nimenomaan maahanmuuttajataustaisilta henkilöiltä paljon yhteydenottoja niihin liittyen.

– Avausleikkaus tehdään automaattisesti esimerkiksi ennen synnytystä silloin, jos on tehty kaikkein vakavin muoto ympärileikkauksesta. Silloin synnytys ei onnistu ilman avaamisleikkausta. Ammattilaiset eivät osaa valmistaa tarpeeksi ihmisiä avaamisleikkaukseen eikä tavallaan kertoa siitä, miltä sitten tuntuu sen jälkeen ja miltä näyttää sen jälkeen.

– Korjausleikkauksia on meidän tietojen mukaan tehty Suomessa vasta kaksi.

Latvala katsoo, että korjausleikkauksiin on Suomessa osaamista. Ruotsissa osaaminen on hyvää.

– En näe, että itse kirurgiselle palvelulle tai toimenpiteelle tarvittaisiin enemmän tarjontaa, mutta psykososiaalinen tuki, mikä siihen liittyy, sitä tarvittaisiin, Latvala painottaa.

Ministeri Saarikon koollekutsumassa keskustelussa käsiteltiin myös muun muassa suomalaista lähisuhde- ja parisuhdeväkivaltaa ja siihen liittyvää sovittelua.

– Kansalaisjärjestöt ovat tuoneet esiin huolen siitä, että lähisuhdeväkivallan sovittelu ei ole kaikissa tilanteissa niin toimiva kuin äkkiseltään kaunis ajatus vaikuttaa olevan. Asetelma uhrin ja tekijän välillä ei välttämättä ole tasapainoinen, Annika Saarikko sanoo.

– Meillä ei myöskään ole riittävästi faktatietoa siitä, miten sovittelutilanteiden jälkeen tapahtuu ja onko sovittelu johtanut onnistuneeseen lopputulemaan ja rauhaan ja väkivallattomuuteen. Tästä on nyt THL:llä selvitystyö käynnissä, jossa pyrittäisiin pahemmin ohjeistamaan sekä poliisia että syyttäjäviranomaista.

Saarikon mukaan sovittelun toimivuutta arvioitaessa on kuultava myös kokemusasiantuntijoita sekä sovittelutyötä tekeviä maallikoita.