Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pelastustyöntekijät löysivät lauantaina useita ruumiita palaneista asuinrakennuksista – Rex,66: “Paradise on mennyttä. Ei ole mitään, minne palata.”

Yhdysvalloissa Kalifornian maastopalojen uhriluku kasvaa. Butten piirikunnan sheriffin mukaan Pohjois-Kaliforniassa kuolonuhreja on ainakin 23. Myös Etelä-Kalifornian erillisessä palossa on saatu Washington Postin mukaan tiedot ensimmäisistä kahdesta kuolonuhrista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pelastustyöntekijät löysivät lauantaina useita ruumiita palaneista asuinrakennuksista Paradisen kaupungissa Pohjois-Kaliforniassa.

– Tänään löydettiin 14 ruumista lisää, joten kokonaismäärä on 23, sheriffi Kory Honea kertoi.

Pohjois-Kaliforniassa löydetyistä ruumiista 19 on löytynyt Paradisesta ja neljä Concowista. Viranomaisten mukaan 35 ihmistä on tällä hetkellä kateissa.

– Tämä oli pahinta mitä saattoi tapahtua. Tällaista olemme pelänneet jo pitkään, Honea sanoi.

Paradisen kaupunki tuhoutui lähes kokonaan nopeasti levinneessä maastopalossa. Kaupungin 27 000 asukasta evakuoitiin palon tieltä, mutta kaikki eivät ehtineet paeta ajoissa. Liekit ovat tuhonneet kaupungissa lähes 7 000 rakennusta.

Täpärä pelastuminen

Lisää aiheesta

Paradisen asukkaita ei vielä ole päästetty palaamaan kaupunkiin tarkistamaan kotiensa kuntoa.

– Paradise on mennyttä. Ei ole mitään, minne palata, kertoi kaupungin 66-vuotias asukas Rex Stewart New York Timesille.
Stewartin ainoa omaisuus ovat nyt hänen päällään olevat vaatteet.

Leikkaussalihoitaja Nichole Jolly, 34, pelastui palosta täpärästi perjantaina. Hän auttoi tuolloin evakuoimaan potilaita Paradisen sairaalasta. Kun sairaala oli saatu tyhjäksi ja Jolly lähti ajamaan pois, hän jäi liekkien ympäröimäksi ja hänen autonsa syttyi tuleen. Samaan aikaan hän sai puhelun mieheltään.

– Hän käski minua nousemaan ulos ja juoksemaan. Kerroin hänelle, etten ollut varma pääsenkö ulos. Sanoin että rakastan häntä ja pyysin antamaan lapsille suukon. Hän käski minua nousemaan autosta ja juoksemaan, jotta jos kuolisin, kuolisin taistellen, Jolly kertoi Washington Postille.

Puskutraktorin kuljettaja pelasti lopulta Jollyn, otti hänet kyytiin ja vei hänet takaisin sairaalaan, jossa lääkäreitä ja hoitajia päivysti yhä sen varalta, että sinne saapuu ihmisiä.

– Ihmiset halusivat varmistaa, ettei ketään jätetty yksin. Saatamme olla jakautunut maa, mutta sillä ei ollut väliä silloin. Musta, valkoinen, demokraatti, republikaani, millään sillä ei ollut väliä. Oli uskomatonta nähdä, miten ihmiset vain auttoivat toisiaan, Jolly kertoi.

Malibusta löytyi kaksi ruumista

Samaan aikaan Etelä-Kaliforniassa riehuu useita erillisiä maastopaloja. Noin 200 000 ihmiselle on annettu evakuoimiskäsky.

Liekit ovat tuhonneet useita luksustaloja Malibun kaupungissa Los Angelesin pohjoispuolella, joka tunnetaan rikkaiden ja kuuluisien asuinalueena. Sieltä löytyivät lauantaina myös Etelä-Kalifornian palojen ensimmäiset kuolonuhrit. Kaksi ruumista löytyi palaneesta autosta.

Näyttelijä Martin Sheen, joka oli hetken ajan ilmoitettu kadonneeksi, kertoi joutuneensa jättämään kotinsa.

– Olemme kunnossa, olemme Zuma Beachilla ja nukumme luultavasti ensi yön autossa, Sheen kertoi Fox Newsille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE