Politiikka
5.2.2018 06:47 ・ Päivitetty: 5.2.2018 08:48
Perussuomalaiset nuoret haluaa Senaatintorille vapaussodan muistomerkin – ”Tämä on häpeällistä”
Perussuomalaiset nuoret vaativat valtiota ja Helsingin kaupunkia pystyttämään Helsingin Senaatintorille vapaussodan muistomerkin.
Järjestö kertoo olevansa huolissaan valtiovallan kyvyttömyydestä käsitellä historiaa ja vaatii, että vuoden 1918 tapahtumista käytetään poliittisesti latautunutta ja yksipuolisesti valkoisen osapuolen historiakäsitystä tukevaa sanaa vapaussota.
– Vaadimme, että vuoden 1918 tapahtumista puhutaan sodan tarkoitusta ja lopputulosta paremmin kuvaavalla nimellä, eli vapaussotana. On aika tehdä myös nuoremmille sukupolville selväksi se, mistä sodassa oli oikeasti kysymys – Suomen armeija kukisti venäläiset sekä heidän myötäilijänsä ja lunasti näin itsenäisyytensä. Suomessa ei olla käsitelty aihetta riittävästi. Miten voimme rakentaa tulevaisuutta, jos emme hyväksy menneisyyttämme, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila kysyy järjestön tiedotteessa.
”Leninin puisto meiltä kyllä löytyy.”
Vapaussodan muistomerkki tulisi järjestön mukaan pystyttää Senaatintorille kunnianosoitukseksi ja kiitokseksi Suomen armeijan työstä vapaussodassa.
– Senaatintori olisi loistava paikka patsaalle. Siellä Mannerheim piti voitonparaatin puheensa ja patsas toisi historiallisen tapahtuman näkyvästi esiin Helsingissä. Leninin puisto meiltä kyllä löytyy, mutta ei näkyvää muistomerkkiä vapaussodan sankareille. Tämä on häpeällistä, sanoo Perussuomalaisten Nuorten hallitukseen kuuluva Oskar Viding.
Vuoden 1918 tapahtumista käytetään historian tutkimuksessa yleisimmin nimeä sisällissota.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
26.1.2018 09:38
26.1.1918 toimeenpaneva komitea teki vallankumouspäätöksen – Suomi luisui tasan 100 vuotta sitten yhteen Euroopan verisimmistä sisällissodista
Kotimaa
18.1.2018 16:56
”Näin mautonta terrorismin puolustelua ei voi hyväksyä” – Professori ryöpyttää Jussi Niinistön historiakäsitystä
Kotimaa
15.1.2018 10:34
Kouluissa käydään nimitykset taustoineen läpi – opetushallituksen mukaan sisällissotaa voi tänä vuonna käsitellä myös alakoulussa
Kotimaa
3.1.2018 20:15
”Herneitä ei tarvitsisi vetää enää kovin syvälle nenään” – Tutkija toivoo asiallista keskustelua vuoden 1918 tapahtumista