Hannu Soikkanen arvioi puoluehistoriassaan, että vallankumoukseen johti pikemminkin tapahtumien oma logiikka kuin mitkään suunnitelmat. Vaikka ”vallankumous” lopulta tehtiin, sen toimijoilla oli varsin heppoiset käsitykset siitä, mitä sen jälkeen tapahtuisi.

Jussi T. Lappalainen puolestaan toteaa Punakaartin sota -kirjassaan, että 19.1.1918 jälkeinen tilanteen kehitys pitäisi tuntea tunti tunnilta, jotta voitaisiin päätellä eri toimien syiden ja seurausten välisiä suhteita. Varmaa on hänen mielestään kuitenkin se, että vallanottoon päädyttiin eskalaation takia aikaisemmin kuin kukaan alkuaan oli kaavaillut.

Jälkeenpäin oli pitkään epäselvyyttä jopa siitä, milloin kuuluisa vallankumouksen punainen lyhty sytytettiin Helsingin työväentalon torniin. Se tapahtui 26.1. illalla ja merkiksi mobilisaatiosta.

”Lahtarikaartit ja senaatti. Senaatti tunnustanut ne omiksi kätyreikseen”, Työmies otsikoi 26. tammikuuta.

”Kerta kaikkiaan: ”Suomen hallitus” on julistanut sodan Suomen työtätekevää luokkaa vastaan, kaikkea kansanvaltaisuutta vastaan, saattaakseen lopullisesti toteutetuksi vallanhimoiset pyyteensä”, Työmies jatkoi.

Monet eteläisen Suomen kaupungit olivat jo vuoden 1917 puolella siirtyneet käytännössä vasemmistovaltaan. ”Kunnallislakkoja” syntyi tihenevään tahtiin eri puolilla maata. Työväen järjestyskaartin ylipäällikkö Ali Aaltonen matkusti tammikuun 1918 alussa Pietariin neuvottelemaan bolshevikkien kanssa aseavusta. Hanke onnistui siitä huolimatta, että Aaltonen antautui suurkaupungin houkutuksille ja ratkesi juopottelemaan useiksi päiviksi.

Bolshevikkien asejuna lähtikin Pietarista kohti punaista Suomea 25. tammikuuta. Aaltosen laatima junan suojaamissuunnitelma olikin lähes ainoa punaisten sotilaallinen suunnitelma ennen vallanottoa.

Sodan esinäytös näyteltiin Viipurissa, jossa suojeluskunnat ja punakaartit olivat vastakkain jo 19. tammikuuta alkaen. Välillä taisteltiin, välillä neuvoteltiin. Lopputuloksena Viipuri jäi kuitenkin jo 25. tammikuuta punakaartin hallintaan.

Työmies kertoi vasta 26. tammikuuta, että puoluetoimikunnan asettamalle toimeenpanevalle komitealle oli annettu ”vallankumouksellinen elementtioikeus”. Seuraavana päivänä, (27.1. josta tulee tänään kuluneeksi tasan sata vuotta), kun mobilisaatio oli jo käynnistynyt, Työmiehessä kerrottiin, että punakaartien ja järjestyskaartien välinen sotakirves oli haudattu ja kaartien ”esikunnat yhtyvät yleisesikunnaksi kaarteille, joiden viralliseksi nimeksi otetaan Suomen Punanen Kaarti, jonka määräyksiä maan kaikkien kaartien osastojen on noudatettava.”

Toimeenpaneva komitea teki vallankumouspäätöksensä 26.1. ja sen mukaan toiminta tuli käynnistää 27.1. aamuyöllä.

Päätökseen liittyivät käskyt mobilisoinnin jatkamisesta, vangitsemisista ja eri laitosten valtauksista. Puheenjohtajaksi valitun Eero Haapalaisen vallankumousaktiivisuutta pidetään ratkaisevana sysäyksenä toiminnan aloittamiseen.

Tosin vallanotto viivästyi lähes vuorokaudella, kun helsinkiläisille punakaartilaisille ei saatu ajoissa aseita. Kumousmelskeissä kaartin ylipäällikkö Ali Aaltonen erotettiin ja tilalle nousi Haapalainen.

Tampereen punaiset koottiin huhtikuussa 1918 kaupungin valtauksen jälkeen Keskustorille odottamaan kuljetusta eteenpäin. KUVA: Lehtikuva.

28.1.1918 nimimerkki Toveri kirjoitti Työmieslehteen seuraavasti:

/-/ Ei ole tuo vallankumous nyt vasta syntynyt. Se on jo aikoja sitten siinnyt sorronalaisissa mielissä, puhjennut puheeksi ja purkautunut alkuyrityksiinkin siellä täällä. Mutta kun hajallisissa hapuiluissa on hävitty, jouduttu tekemään erehdyksiä ja ottamaan harha-askeleitakin, niin on itseämme arvostellen tultu siihen vakaumukseen, että vain työväen luokan yleinen vallankumous voi meidät vapauttaa. Sekin on meille selvinnyt, että tuo vallankumous lopullisesti menestyäkseen on oleva kansainvälinen, niinkuin riisto ja sorto ovat kansainvälisiä.

Mutta emmepä voi itse aikaam­­me valita, emme taisteluhetkeä mielemme mukaan määritellä. Olot itse alun antavat, kipinän sytyttävät. Eikä tule taistelumme oleva helppoa eikä nopeasti voittoon vievää, senkin tiedämme. Mihin muotoihin se pukeutuu ja mitä vaiheita on kestettävinämme, sen voi vain tulevaisuus osottaa. Mutta yhden asian me tiedämme, varmasti tiedämme, sen että voitto on oleva meidän. /-/