Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Päätoimittajalta

Perussuomalaiset ottaa etäisyyttä vanhaan salarakkaaseensa äärioikeistoon – mutta kuka suhdekriisissä voittaa?

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Päätoimittajalta

Petri Korhonen

Demokraatin vastaava päätoimittaja.

Perussuomalainen puolue on ollut pitkään yhteiskunnan oikean laidan äärivirtausten kanssa kuin avoimessa suhteessa tai friends with benefits. Ja nyt kipuillaan, kun hallitusyhteistyö vaatiikin lähes monogamiaa.

Petri Korhonen

Demokraatti

Laita- ja äärioikeiston kosiskelu istuu vanhaan perussuomalaiseen kulttuuriin yhtä vahvasti kuin eläkeläisdemareilla toistensa tovereiksi puhutteleminen tai kepulaisilla Paavo Väyrysen kaipuu. Monille uusille jäsenille nämä edustavat setä- ja tätinoloutta, jota pitää vain sietää perinteiden nimissä.

Moni perussuomalainen koki maanantaina eduskunnan äärioikeisto- ja rasismikeskustelun epäoikeudenmukaisena syyttelynä. Hehän ovat omien sanojensa mukaan tosissaan yrittäneet siistiä puolueväkensä ylilyöntejä.

Näin on ollutkin. Puolue on tänä keväänä käyttäytynyt monessa yhteydessä korostetun sisäsiististi. Valiokuntapuheet ovat olleet asiallisia, eikä kansanedustajilta ole päässyt somessakaan ihan niin paljon sammakoita kuin vielä oppositioaikana.

(Poikkeuksena olivat Ari Koposen vieraslajipuheet, joissa haisi tunkkainen Suomi suomalaisille -flirttailu.)

SEURAUKSENA ero PS-kenttäväen puheisiin on syventynyt.

Monet paikalliset puolueaktiivit puhuvat yhä kuten ennenkin maahantunkeutujista, Hamasin Sanomista, mädättämisestä ja islamisaatiosta, vaikka kansanedustajilta tällaista ei ole pitkään aikaan kuulunut.

Vielä enemmän vanhaa levyä toistavat PS-puoluetta tukevat sometilit, jotka huutavat nyt Oulun puukotuskeskusteluissa vielä hysteerisemmin katujengeistä ja maahanmuuttajien väkivallasta.

Vanhat tavat istuvat sitkeässä. Jos kiukku, pelko ja epäluulo maahanmuuttajia kohtaan on ollut keskeisiä elementtejä puolueen narratiivissa, sitä ei Petteri Orpon (kok) yhdenvertaisuusjulistuksilla heti poisteta.

Puolueen kannattajien ja jäsenten äärioikeistosuhteet eivät myöskään viikossa nollaudu sillä, että puolueen ministerit korostavat vastustavansa kaikkea ääriliikkeiden väkivaltaa.

PERUSSUOMALAISET ovat olleet 2010-luvulta lähtien suomalaiselle äärioikeistolle se läheisin – tai heidän vähiten inhoamansa – eduskuntapuolue.

Voidaan puhua jopa keskinäisestä friends with benefitssuhteesta: kumpikaan ei ole sitoutunut toisiinsa, mutta satunnainen yhteinen hauskanpito onnistuu.

Äärioikeiston näkökulmasta perussuomalaiset ovat liian lepsuja ja tekevät turhia poliittisia kompromisseja muiden kanssa, mutta yhdistäviä tekijöitäkin löytyy. Esimerkiksi oikeistoyhteisöjen deittipalvelun Suomen Sisun toimintaa sietävät jopa Siege-kulttuurin kotimaiset fanit.

(Perussuomalaisten ja Sisun yhteyksistä voi lukea kattavasti tästä jutusta.)

Monella perussuomalaisella paikallispoliitikolla on ollut jos ei lämmin, niin ainakin ymmärtäväinen suhde äärioikeistossa toimiviin oman kylän ihmisiin.

Jos vanha lapsuuskaveri tai tämän jälkeläinen on ollut Odinin sotureissa tai PVL-natseissa, ei näitä tuttavuuksia ole puolueen imagonikkarien toiveista huolimatta katkaistu.

Monet yhteydet periytyvät vuosien 2014-2015 turvapaikkakriisistä. Tuolloin vastaanottokeskusten luona mieltään osoittaneisiin löyhiin ryhmiin ajautui monenlaisia ihmisiä. Osa räyhäsi, osa halusi lähteä politiikkaan pysäyttämään pahaa globalisaatiota.

Nyt on vaikea muistaa, miten auliisti tuolloin moni PS-poliitikko uskoi ja kehui äärioikeiston sanomaa välittävää MV-lehteä ja Magneettimediaa, ja käytti itsekin somekanavanaan Venäjän Facebookia eli VKontaktea.

Kriisin laantuessa tämä joukko alkoi hajaantua. Osa rajat kiinni -väestä hyppäsi Donald Trumpin tullessa QAnon-kaninkoloihin, mutta monet politiikkamuutosta halunneet löysivät Jussi Halla-ahon johtamista perussuomalaisista henkisen kotinsa.

Osa heistä turhautui nopeasti Halla-ahoonkin ja radikalisoitui Terhi Kiemungin tai Ano Turtiaisen tavoin kohti mustempia liikkeitä.

AITOJEN UUSNATSIEN kanssa kaveeranneita persuja on viime vuosina potkittu herkemmin pois puolueesta. Tässä on suuri ero Timo Soinin aikaan, jolloin suorakätisiä jäseniä lähinnä vain “harjattiin” eli näennäisesti moitiskeltiin.

Perussuomalaisten ajatushautomolle sisältöä tuottanut satanistinatsien suosikkiälykkö sai kirjoitella manifestejaan mielin määrin – kunnes jäi nyt kiinni epäiltynä valepommipakettien lähettämisestä kilpailijapuolueiden toimistoihin, ja lensi ulos liikkeestä.

Paikallisissa PS-piireissä uusnatseja ei silti edelleenkään pidetä niin vaarallisina kuin etelän hipit luulevat, ja äärioikeiston uhalla naureskellaan. Kun Kankaanpäässä poliisi pidätti pomminrakentamisesta epäiltyjä akselerationisteja, valtuustoryhmän PS-jäsen ennusti “poikien palaavan kuin Leijonat Globenista”, syyttöminä sankareina takaisin.

On ymmärrettävää, etteivät kaikki halua vain politiikan suhdanteiden takia katkaista yhteyksiään vanhoihin tuttuihin. Se ei ole helppoa, eikä aina turvallistakaan – kostonhimoiset eksäthän ovat vaarallisimpia.

Keski-Suomessa äärioikeistolaisten eroangsti johti jopa murhayritykseen perussuomalaisten vaalipäällikköä vastaan.

OVATKO perussuomalaiset nyt sitten tosissaan pyyhkimässä äärioikeiston glitterhileitä pois ministeriautojensa istuinverhoilusta?

Vai vieläkö näiden entisten heilojen vetoapua tarvitaan valtiollisissa vaaleissa?

Sitä pitänee vielä seurata tekojen perusteella.

Eduskuntaryhmän nykyiset vaikuttajat Mauri Peltokangas, Vilhelm Junnila ja Kike Elomaa menivät aikoinaan Turussa äärioikeistoryhmien Kukkavirta-marsseille, väittäen etteivät tienneet järjestäjätahojen natsilarppauksista.

(Junnila sanoo olleensa äärioikeistolaisten vuoden 2019 Kukkavirta-tilaisuudessa juhlapuhujana, ei marssijana. Elomaa seurasi marssia vain sivusta.)

Demokraatti on yrittänyt moneen kertaan kysyä perussuomalaisten puoluejohdolta, onko puolue antanut nyt edustajilleen uusia ohjeita tällaisiin “kansallismielisten” tindertapahtumiin osallistumisesta.

Vastausta emme ole saaneet. Puoluejohto tietää hyvin, miten nopeasti kenttäväki suuttuu, jos “Helsingin herrat” yrittävät sanella heille käytöstapoja tai ehdottaa sopivampaa baariseuraa.

Toisaalta äärioikeistonkin ryhmissä tiedetään, että puolue ottaa näihin aatteisiin etäisyyttä aina jos hallituksen hillotolppaedut niin vaativat, ja lähestyy jälleen mikäli äänisaalis uhkaa jäädä liian vähäiseksi.

Monisuhteisuus toimii vain molemminpuolisen rehellisyyden varassa.

 

Juttua muokattu 25.6. klo 21:14. Lisätty mainintaan Turun Kukkavirta-tilaisuudesta Vilhelm Junnilan oma kanta hänen esiintymisestään siellä.
Juttua muokattu 26.6. klo 10.44. Elomaa sanoo seuranneensa marssia vain katsomosta ja laskeneensa omat kukkansa Aurajokeen.)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE