Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

D-analyysit

Perussuomalaiset vastusti ja kannatti kuntavaalien siirtämistä – tuore kysely paljastaa, mitä suomalaiset ajattelevat siitä

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Päätoimittajalta

Rane Aunimo

Kirjoittaja on Demokraatin va. päätoimittaja.

Kahdeksan eduskuntapuolueiden yhdeksästä puoluesihteeristä oli maaliskuussa sitä mieltä, että kuntavaaleja tulee siirtää kesäkuulle. Perussuomalaisten puoluesihteeri oli tuolloin ainoana vaalien siirtoa vastaan.

Rane Aunimo

Demokraatti

Kun eduskunnan perustuslakivaliokunta otti myöhemmin vaalien siirtoon kantaa, myös perussuomalaisten edustajat tukivat vaalien siirtoa. Tämä ei estänyt perussuomalaisia politikoimasta asialla lisää oikeusministeri Anna-Maja Henrikssoniin kohdistuvalla epäluottamusesityksellä, jota opposition toiseksi suurin oikeistopuolue kokoomuskin lähti sensaatiomaisesti tukemaan.

VAALIEN SIIRTOA koskevassa poliittisessa spinnauksessa, faktojen tarkoituksellisessa väärinluvussa ja kääntelyssä, perussuomalaiset koetti kuuluttaa asiasta salaliittoa ja demokratian halveksuntaa. Oli mukamas kyse siitä, että vaaleja siirrettiin perussuomalaisten vaalivoiton pelossa, joka jollain logiikalla olisi poistunut kahden kuukauden aikana kesäkuuhun mennessä.

Spinnaaminen perustuu oletukseen kansan syvien rivien tunnelmista. Perussuomalaiset uskoi, että vaalien siirtämisen vastustamisella on vastakaikua äänestäjissä, jotka suurelta osin rokottamattomina haluavat ehdottomasti jonottaa äänestämään lähikoulun liikuntasalissa huhtikuisena sunnuntaina.

MITÄ KANSAN mielessä sitten todella liikkuu, jos sitä vaivautuu myös kysymään eikä vain olettamaan?

Tuore valtioneuvoston Tilastokeskuksella toteuttama Kansalaispulssi-kysely kertoo. Sen mukaan luottamus demokratiaan ei ole vaalien siirtämisen vuoksi suinkaan heikentynyt vaan jopa noussut, kuten politiikan tutkija Hanna Wass muistutti Twitterissä vertailemalla tulosta eduskuntavaalitutkimukseen vuodelta 2019. Vähintäänkin melko tyytyväisiä demokratian toimivuuteen Suomessa on kyselyn mukaan 82 % vastaajista eli ylivoimainen enemmistö. Eri mieltä ainakin osittain on vain 18 %.

Tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin myös täsmällisemmin kantaa kuntavaalien siirtämiseen. Alkuperäisen aikataulun mukaan kuntavaalit olisi halunnut pitää huhtikuussa 24 % vastaajista (melko tai täysin samaa mieltä), kun taas 45 % oli kysymyksestä toista mieltä. He siis katsoivat, että vaalien siirtäminen oli oikein.

Kun vastaajille esitettiin vielä väite ”Oli oikea päätös siirtää kuntavaaleja, jotta kaikki halukkaat pääsevät äänestämään”, vähintäänkin melko samaa mieltä oli 48 % ja eri mieltä vain 17 % vastaajista.

Verkkokysely tehtiin 17.3.–22.3.2021 ja se koski 15–74-vuotiaita mannersuomalaisia.

MITÄ VOIMME tästä päätellä? Perussuomalaiset koettaa lietsoa epäluuloa päättäjiin ja poliittiseen järjestelmään kansansuosion toivossa välittämättä seurauksista. Tämän kyselyn perusteella yritys epäonnistui, toivottavasti muutenkin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE