Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

7.4.2017 10:21 ・ Päivitetty: 7.4.2017 10:32

Perussuomalaisten kuntavaalikärkiä esiteltiin tuumaustunnille: Yksi aihe muitten yli

Sampo Terho ja Jussi Halla-aho olivat tänään vieraina työmies Matti Putkosen (taustalla) Tuumaustunnilla.

Perussuomalaisten Helsingin kuntavaaliehdokkaat, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho olivat äänessä tänään perussuomalaisten puoluetoimistolla Työmiehen tuumaustunti -tilaisuudessa.

He esittelivät puolueensa kuntavaaliteemoja. Yli kaiken tilaisuudessa nousi esiin maahanmuutto. Jussi Halla-aho sanoi Suomen olevan kahtiajautunut siirtolaiskriisin seurauksena.

Sen, että niin kutsuttuja pakkopalautuksia vastustaneet mielenosoittajat olivat hiljattain asettuneet poliisiautojen eteen mielenosoituksessa Pasilassa Halla-aho tulkitsi ”johtavien vihervasemmistolaisten joukkojen” kannustamaksi.

Halla-ahon mukaan maahanmuutto on keskeinen kysymys perussuomalaisille ja heitä äänestäville.

Hänen mukaansa se vaikuttaa myös esimerkiksi kouluun ja terveydenhuoltoon.

Halla-aho puhui segregaation riskeistä niin asuinalueilla kuin kouluissa ja sanoi perusongelmaksi maahanmuuttajien työttömyyden ja riippuvaisuuden yhteiskunnallisista tuista. Segregaatio tarkoittaa eriytymistä ja viittaa eri asuinalueille syntyviin eroihin.

Suomessa on toivottu, että yhä useammat kunnat voisivat ottaa vastaan maahanmuuttajia. Halla-ahon mielestä pienille paikkakunnille maahanmuuttajia otetaan kuitenkin ”vippaskonstina”, jotta kuntiin ohjautuu valtion rahaa ja tyhjillään olevat asunnot saadan täytettyä.

– Haittamaahanmuutto vaikeuttaa esimerkiksi asuntotilannetta kaupunkiseuduilla, jonne maahanmuuttajat käytännössä keskittyvät.

”Lempiaiheeni pakkoruotsin vastustaminen jatkuu paikallistasolla.”

Sampo Terho on ensi kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Hän sanoi ymmärtäneensä vasta vaalikampanjan aikana, miten merkittävät kuntavaalit ovat.

Hän listasi perussuomalaisten tärkeimmiksi kuntavaaliteeseiksi lähipalvelut, sen että kuntien hankinnoissa laitetaan paikalliset tuottajat etusijalle, kunnallisdemokratian edistämisen ja maahanmuuttoasiat.

– Maahanmuuttopolitiikka on puolueemme ydinkysymyksiä, Terho sanoi ja totesi kuntien päättävän muun muassa siihen, miten suhtaudutaan kerjäläisyyteen.

– Oma lempiaiheeni pakkoruotsin vastustamisesta tulee jatkumaan myös paikallistasolla.

Perussuomalaiset ei halua rakentaa Helsingissä keskuspuistoa ja puolue vastustaa Malmin lentokentän rakentamista.

– Rakennetaan korkeammalle, Terho sanoi.

Perussuomalaiset on sukeltanut gallupeissa. Terhon mukaan puolue voisi kutsua vaalivoitoksi sitä, jos edellisten vaalien äänestysprosentti nousee tai valtuustopaikat lisääntyvät.

– Se, että paikat lisääntyvät, on vaalivoitto, Halla-aho sanoi.

Terho ja Halla-aho eivät halunneet lähteä määrittelemään, mikä heitä ehdokkaina erottaa.

Maksuttoman varhaiskasvatuksen, jota demarit pitkällä aikavälillä ajaa, Terho torppasi yllättäen tulonsiirtona hyväosaisille.

Moskeija puhutti jälleen.

Moskeijaa Helsinkiin Terho ja Halla-aho eivät kannata.

Halla-aho sanoitti asian niin, että jos uskonnollinen yhteisö itse haluaa moskeijan rahoittaa, sen voi tehdä. Hänen mukaansa, jos ei hyväksyisi tätä, pitäisi yhtä hyvin vastustaa vaikkapa luterilaisten kirkkojen rahoittamista.

Halla-aho sanoi kuitenkin uskovansa, että reaalielämässä vaihtoehdot ovat ne, että raha tulee joko julkiselta taholta tai ääri-islamilaisilta, ja sen vuoksi hän vastustaa moskeijaa.

Toinen ehto oman rahan lisäksi moskeijan rakentamiseksi on Halla-ahon mukaan se, että siellä ei saa saarnata yhteiskunnan sääntöjä vastaan.

Tilaisuudessa puhui myös perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Riikka Purra. Hänen pääviestejään oli muun muassa se, että kokoomus ajaa humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa sen vuoksi, että yritykset saisivat matalapalkkatyöntekijöitä käyttöönsä.

Jussi Halla-aho yhtyi Purran väitteeseen ja vertasi Suomen tilannetta siihen, että USA:ssa on meksikolaisia siirtolaisia. Halla-ahon mukaan nimenomaan Yhdysvaltojen hyvätuloiset haluavat pitää heidät maassa.

Nykyhallituksen veropolitiikkaa Terho kehui kuinkas muuten kuin oikeudenmukaiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU