Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaisten Tynkkyseltä hallitukselle viisumiehdotus – Marin: “Mielestäni tämä oli ihan mielenkiintoinen”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Pääministeri Sanna Marin (SDP) puhuu eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 15. syyskuuta.

Perussuomalaiset ja kokoomus kovistelivat hallitusta venäläisten turistiviisumeista eduskunnan torstain kyselytunnilla. Kun viisumiasioista vastaava ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) puuttui ministeriaitiosta, pääministeri Sanna Marin (sd.) joutui vastaamaan oppositiolle miksi Suomi ei menettele kuten Baltian maat ja Puola, jotka ovat kieltämässä venäläisten maahantulon kokonaan.

Simo Alastalo

Demokraatti

Marin aloitti kertomalla oman kantansa.

-Itse katson tätä kysymystä moraaliselta kannalta. Minun mielestäni ja Suomen hallituksen mielestä ei ole oikein, että samaan aikaan, kun Venäjä on hyökännyt Ukrainaan brutaalilla hyökkäyssodalla, tappaa siviilejä, naisia, lapsia, vanhuksia, tavallisia kansalaisia joka päivä, niin samaan aikaa venäläiset turistit voivat matkailla vapaasti Euroopassa. Se ei ole oikein.

Suomi on Marinin mukaan vienyt saman viestin EU:lle ja patistellut unionia ja komissiota tekemään viisumiasiassa yhteisiä, selkeitä ratkaisuja. Schengen-alueen yhteisiä ratkaisuja viisumiasiassa kaipasi aiemmin torstaina myös politiikan toimittajien tavannut presidentti Sauli Niinistö.

Juridisista syistä kategorinen turistiviisumien kielto on Marinin mukaan EU:llekin hankala.

– Välineet ovat käytännössä prosessien hidastaminen, ruuhkauttaminen ja sitä kautta ihmisten tulemisen estäminen EU-alueelle käytännössä. Valitettavasti minulla ei ole tähän tämän yksinkertaisempaa vastausta antaa.

– Tahdosta tämä ei ole kiinni, Marin tähdensi.

Lisää aiheesta

Puola ja Baltian maat perustavat venäläisten maahantulon täyskieltonsa siihen, että myös venäläiset turistit on määritelty uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle. Marin kertoi uskovansa, että maiden linjauksiin vielä palataan EU:ssa.

– Suomessa meillä ei ole sellainen tilanne, että meillä olisi turvallisuusviranomaisten joukko sanomassa kategorisesti, että kaikki venäläiset, jotka rajan yli tulevat muodostavat kansallisen turvallisuusuhan. Ja kun meillä ei ole tätä, niin silloin me emme kategorisesti pysty (maahantuloa) kieltämään.

“ne kuulostavat ehkä teidän näkökulmastanne selittelyltä”

PERUSSUOMALAISET SYYTTI kyselytunnilla hallitusta EU:n selän taakse menemisestä viisumieasiassa. Sebastian Tynkkysellä (ps.) oli hallitukselle myös käytännön ehdotus.

-Nostettaisiin venäläisten turistien turistiviisumien hinta aivan pilviin niin, että isolla osalla ei olisi mahdollisuuta sitä maksaa. Ja rikkaiden osalta, joilla olisi mahdollisuus se maksaa, kertoisimme, että rahasumma menee lyhentämättömänä Ukrainaan hyökkääjien tappamiseksi. Kysyisin teiltä pääministeri Marin, olisiko teillä mahdollisuus hallituksena harkita myöskin tällaista ratkaisua niin, että venäläisiä turisteja ei tulisi tänne, Tynkkynen kysyi.

Marin vaikutti suhtautuvan Tynkkysen ehdotukseen myönteisesti.

– Mielestäni tämä oli ihan mielenkiintoinen ehdotus. Hallitus on myös keskustellut siitä, että voisimmeko me nostaa näiden viisumien hintaa. Aikaisemmin tässä on ollut haasteena se, että EU:n ja Venäjän välillä on ollut viisumihelpotussopimus. Nyt meillä on tuore päätös, joka on erittäin hyvä ja tärkeä, että viisumihelpotussopimus on pantu jäihin EU:n puolelta. Nyt meidän olisi mahdollista korottaa viisumien hintaa. Kyllä, ehdottomasti. Kaikkia näitä välineitä me olemme valmiita tarkastelemaan.

– En usko, että hallituksen ja opposition välillä tässä on kovinkaan suurta poliittisen tahdon eroa. Kyse on siitä, että meidän hallituksena pitää huomioida kaikki nämä juridiset reunaehdot vaikka ne kuulostavat teknisiltä ja ne kuulostavat ehkä teidän näkökulmastanne selittelyltä. Me joudumme silti olemaan näiden kanssa tekemisissä.

– Tahdosta ei ole kyse vaan siitä, että meitä sitovat nämä eri reunaehdot ja niiden puitteissa me toimimme. Mutta kyllä ilman muuta me olemme valmiita tätä tarkastelemaan. Ja teemme kaiken sen eteen, että myös EU-tasolla saamme järkeviä ratkaisuja aikaiseksi, Marin sanoi.

Uutista korjattu kello 18.21. Viisumiasioista vastaava ministeri on Pekka Haavisto eikä Krista Mikkonen, kuten uutisessa aiemmin väitettiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE