Mielipiteet
18.5.2022 07:03 ・ Päivitetty: 19.5.2022 09:48
Petetyt sukupolvet
Tätä aihetta en ole itse keksinyt, vaan kuulin sen televisiosta toimittaja Ville Blåfieldin lausumana.
Äitini opetti minua: “Venäläiset ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin”. Venäjän valtakuntaan kuuluneeseen Suomeen syntyneenä hänellä oli kokemuksia venäläisistä. Sotilaat olivat opettaneet pienelle tytölle venäjänkielisen laulunkin Sonjasta. Syy miksi hän tämän ajatuksen opetti, oli minun lapsuuteni aikana vallinnut ryssäviha. Hän ei halunnut minun omaksuvan moista vihaa.
Neuvostoliiton voitto – tai oikeastaan liittoutuneiden voitto – toisessa maailmansodassa, käänsi Suomen poliittisen suhteen Neuvostoliittoon. Oli pakko alkaa, etsiä ystävyyttä ja yhteistyötä.
Ajattelen, että meille sodan aikana ja sen jälkeen syntyneiden enemmistölle ei kyse ollut pakosta vaan aivan vilpittömästä halusta olla ystäviä venäläisten kaltaistemme ihmisten kanssa.
Nyt on todella pettynyt olo, kun on käynyt ilmi, että kaiken sen ajan, jona me olemme naivisti kuvitelleet rakentavamme ystävyyttä, Neuvostoliitto ja nyt sen kaltainen Venäjä on pitänyt meitä vihollisinaan. Heille ystävyyden näytteleminen on ollut vain taktinen keino vihollisen pitämiseksi mahdollisimman heikkona.
Miten tästä eteenpäin, kun edessä näyttää olevan vain umpikuja.
Kirjoittaja on teologian tohtori, dosentti Jyväskylästä
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.