Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Petri Honkonen haluaa EK:n muuttavan jälleen sääntönsä ja vaatii Suomeen keskitettyä työmarkkinaratkaisua – ”Ei EK niin tyhmä ole”

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Puheenjotajaehdokas Petri Honkonen keskustan puoluekokouksessa Oulussa.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni totesi tänään puoluekokouksessa, että euron ja EU:n talouspolitiikasta on käynnistettävä laaja keskustelu kaikkien puolueiden kesken.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kulmunin mukaan Suomi on hyötynyt paljon euroalueella mukana olemisesta, mutta ”eurossa on kuitenkin myös ongelmia”.

– Eurosta luopumisen ja liittovaltion välissä on keskustalainen tie, Kulmuni sanoi.

Keskustan eri puolilla Suomea koolla oleva puoluekokous valitsee tänään uuden puheenjohtajan. Ehdolla puheenjohtajaksi on myös varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen.

Hän sanoo, ettei osaa kommentoida, yllättyikö hän Kulmunin euro-puheista. Hän kuitenkin jakaa Kulmunin näkemyksen.

– Minä olen samaa mieltä. Eurojärjestelmä ei ole ongelmaton. Mutta tämä on sinänsä mielenkiintoinen juttu, että Suomesta ei löydy varmaan yhtään ekonomista, joka on sitä mieltä, että eurossa ei ole ongelmia. Silti, jos poliitikko sanoo, että eurossa on ongelmia, on heti eurokriittinen. Tämä on mielenkiintoinen tämä keskusteluilmapiiri.
No oletteko eurokriittinen?

– Minä olen Bryssel-kriittinen, koska Bryssel vie EU:ta väärään suuntaan, Petri Honkonen vastaa.

Puoluekokouksen käytävillä Oulussa puoleen jäseniä ovat puhuttaneet niin Suomen talous ja työllisyysasiat kuin EU:n 750 miljardin elpymispaketti.

Honkonen sanoo, että elpymispaketti voi pahimmillaan johtaa koko EU:n hajoamiseen.

– Se (hajoaminen) ei ole kyllä Suomen eikä kenenkään etu, Putinin etu se on, mutta ei Suomen eikä Euroopan etu.

Honkonen toteaa, ettei EU-komissio tajua sitä, että kansan luottamus järjestelmään pitäisi lunastaa aina uudelleen.

– Nyt he ovat ajatelleet sillä tavalla, että kun maa on liittynyt Euroopan unioniin, sen jälkeen on avoin valtakirja viedä integraatiota eteenpäin niin kuin lystää. Tästä minä olen huolestunut.

Elpymispakettia Honkonen pitää tosiasiassa jälleen yhtenä euron pelastuspakettina.

Mutta mitä eurokriittisyydellä voidaan saavuttaa, kun ei yhteisvaluutasta kai nyt lähteäkään voida?

– Ei (voida lähteä). Sillä voidaan toivon mukaan saada sellaista kehitystä aikaan, joka tekee tästä järjestelmästä Euroopassa paremman.

”Käydäänpäs nyt yksi vaali kerrallaan.”

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on vaatinut tammikuun kihlauksen henkeä Suomeen.
Tammikuun kihlaus viittää vuoteen 1940, jolloin silloiset työnantaja- ja työntekijäosapuolet päättivät hoitaa työmarkkina-asioita neuvotellen.

Honkonen allekirjoittaa Kurvisen ajatukset. Honkonen on aiemmin vaatinut Suomeen toista kilpailukykysopimusta eli kikyä vaihtoehtona yleissitovuuden purkamiselle.

Toisaalta tilanne on se, ettei EK enää neuvottele keskitettyjä palkkaratkaisuja muutettuaan sääntöjään.

Honkonen, vaikka nykyjärjestelmän kriitikko onkin, tuntuu kuitenkin ajattelevan, että keskitetty sopiminen on edelleen voimissaan.

– Jos tämä järjestelmä toimii, silloinhan nyt pitäisi työnantajien ja työntekijöiden keskenään ruveta jo neuvottelemaan, millä pelastetaan työpaikat.

Hän vaatii siis keskitettyä työmarkkinasopimusta.

– Minun mielestäni se on se ensimmäinen askel ja siihen pitäisi pystyä.

Pitäisikö EK:n muuttaa sääntönsä takaisin?

– Ei EK niin tyhmä ole, että jos työntekijäpuoli olisi tähän valmis, että he jättäisivät sen (sopimuksen) tekemättä. Jos nyt ei alenneta työvoimakustannuksia, sitten tehdään jotain muuta, vaikka poistetaan työehtosopimuksista paikallisen sopimisen kiellot.

Honkonen sanoo, ettei tyrmää sitä, että EK:n pitäisi muuttaa säännöt takaisin. Vastaus on myönteinen.

– Kyllä.

Honkonen ei vielä paljasta, aikooko hän tavoitella keskustan varapuheenjohtajuutta jatkokaudelle, jos hänestä ei tule puheenjohtajaa.

– Minä pyrin puolueen puheenjohtajaksi. Vaali on vielä käymättä, käydäänpäs nyt yksi vaali kerrallaan.

Keskustan puoluejohto valitaan tänään Oulussa. Demokraatti seuraa päivää paikan päällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
17.9.2020
Työtöntä kannattaakin auttaa eikä rangaista – uusi malli ei ota heiltä, joilla ei ole otettavaa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE