Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

19.2.2025 17:57 ・ Päivitetty: 19.2.2025 18:14

Petteri Orpo: Suomi maanittelee yhä EU-maita Ukraina-huippukokoukseen

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Orpo kertoi kokoushavainnoistaan medialle keskiviikkoiltana Helsingissä.

Suomi toistaa kantanaan, että EU-maiden on kutsuttava koolle ylimääräinen Ukraina-huippukokous, sanoo pääministeri Petteri Orpo (kok.). Ainakaan Eurooppa-neuvosto ei kuitenkaan halua kokousta järjestää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Orpo kertoi näkemyksistään medialle keskiviikkoiltana sen jälkeen, kun hän oli osallistunut etänä Ranskan presidentin Emmanuel Macronin epäviralliseen toiseen Ukraina-kokoukseen. Kokouksessa oli etäyhteydellä mukana myös tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Orpon mukaan hän ilmoitti Macronin kokoukselle, että EU-maiden ylimääräinen huippukokous pitää kutsua koolle unionin yhteisen Ukraina-kannan muodostamiseksi. Tätä samaa hän on sanonut aiemminkin useaan otteeseen, saaden idealle tukea myös Suomen oppositiopuolueilta.

-  On välttämätöntä saada Euroopan yhteinen ääni koottua, ja paras paikka sille on tietenkin Eurooppa-neuvosto, Orpo sanoi.

KANSAINVÄLISEN median mukaan Eurooppa-neuvosto on kuitenkin torjunut kokousaikeet, koska tällä hetkellä ei näytä siltä että kokouksessa pystyttäisiin tekemään konkreettisia päätöksiä.

Orpo kertoi esittäneensä kokouksessa myös nopeaa sotilaallista lisätukea Ukrainalle.

Pääministerin mukaan hänen esittämilleen ajatuksille tuli kokouksessa paljon vastakaikua ja tukea muilta mailta.

Lisää aiheesta

-  Uskon, että nämä kyllä edistyvät EU-pöydän ääressä, mutta sinne yhteiseen huippukokouspöytään ja yhteiseen kannanmuodostukseen on päästävä, Orpo korosti.

Orpo luonnehti kokouksessa käytyjä keskusteluja hyviksi ja piti tärkeänä sitä, että kokouksessa olivat mukana myös EU:hun kuulumattomat Kanada, Islanti ja Norja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU