Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Petteri Orpo väläytti yhteisvelkaa – Jani Mäkelältä reaktio

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi puolustuksen vahvistamisen rahoituksesta Ylen Ykkösaamussa tänään, ettei hän henkilökohtaisena kantanaan sulje pois sitä, että voitaisiin käyttää yhteistä eurooppalaista rahoitusta, myös velkarahoitusta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Sitä voitaisiin Orpon mukaan käyttää puolustuksen rahoitukseen sillä edellytyksellä, että raha Euroopassa käytetään siellä, missä Eurooppaa puolustetaan.

– Ei Eurooppaa puolusteta eteläisessä tai läntisessä Euroopassa, vaan sitä puolustetaan täällä Suomessa, Baltiassa, Puolassa, itäisemmällä alueella, Orpo totesi.

– Tarpeet puolustuksessa ovat niin suuria, että me emme enää yksin siihen kykene, hän jatkoi.

Hallituksen kantaa velkarahoitukseen ei ole.

PERUSSUOMALAISTEN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kommentoi Orpon puheita Demokraatille sanoen haluavansa muistuttaa, että Euroopassa ei periaatteessa ei voi edes ottaa yhteivelkaa.

– Se on kai EU-säännöissä jopa kielletty.

Mäkelä sanoo myös, että hallitusohjelmassa ollaan varsin nuivia tällaisia järjestelyjä kohtaan ja tämä on lähtökohta.

– Tietenkin puolustus on asia, joka on tärkeä ja yhteinen ja siihen täytyy panostaa. Mutta se, että olisiko tällainen yhteinen järjestely joissakin olosuhteissa tai voisiko se olla tehokkaampi kuin kansallinen rahoitus, suhtaudun siihen hyvin skeptisesti.

Et kuitenkaan ihan selkeää rajaa vedä, tuntuu, että perussuomalaisillakin on ehkä vähän jouston mahdollisuutta?

– Jos se tulisi se ensimmäinen EU-rahoitusinstrumentti, jossa Suomi saa enemmän kuin maksaa, olisihan se tietysti historiallinen tapaus sekin. Sanotaan, että sen täytyisi olla jotain aivan muuta kuin koskaan aiemmin EU:sta on tullut, että sitä voisi lähtökohtaisesti kannattaa. Tultaisiin siihen, että läntiset ja eteläisen Euroopan maat todella maksaisivat itäisen ja pohjoisen Euroopan maiden puolustusta nettomaksuna – jos sellainen väline saataisiin aikaan, mutta en jaksa siihen uskoa, Mäkelä pyörittelee.

Aivan täysin no go -alue tämä ei ole, että jos tietyt ehdot toteutuvat, niin perussuomalaiset ovat valmiita?

– Ei nyt voi sanoa, että perussuomalaiset ovat valmiita. Katsotaan ensin, mitä sieltä tullaan tarjoamaan, Mäkelä pohtii, mutta painottaa heti perään, että hyvin vaikeaa edellämainittuja järjestelyjä olisi pitää uskottavina.

Toisaalta hän muistuttaa, että erilaisia järjestelyjä on tehty Ukrainan tukemiseksi.

– Sinnehän on annettu etupainoitteista rahoitusta, jota joku voisi nimittää jopa yhteisvelaksi, jos haluaisi. Onhan tällaisia tehty aikaisemminkin ja kaikki puolueet ovat sen hyväksyneet.

Mäkelä on kommentoinyt Orpon sanomisia tänään myös Iltalehdelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE