Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pettynyt Halla-aho: “Oli vaikeaa ennakoida näin laajaa äänestäjien pettämistä”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, työmies Matti Putkonen ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa Helsingissä 13. kesäkuuta.

Vaikka perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kasvot pysyivät totutun lakonisina, miehen sisällä varmasti tunteet myllersivät hänen pitäessä tiedotustilaisuutta perussuomalaisten puoluetoimistolla Yrjönkadulla.

– Yritän aina ajatella hyvää ihmisistä, mutta oli vaikeaa ennakoida näin laajaa äänestäjien pettämistä.

– Mielestäni on hyvin surullista, että se joukko puolueesta, joka on korostanut SMP:n perintöä, tekee tällaisen teon.

Oheisilla lauseilla Halla-aho kuvaili hänessä heränneitä tunteita perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajotessa. Yhteensä 22 perussuomalaista irtautui tänään puolueen eduskuntaryhmästä ja 20 heistä perusti Uusi vaihtoehto -ryhmän kansanedustaja Simon Elon johdolla.

Loikkareiden joukossa oli muun muassa puolueen entinen puheenjohtaja Timo Soini ja puheenjohtajaksi viime viikonloppuna ehdolla ollut Eurooppa- kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Halla-aho kertoi, että näin usean jäsenen irtautuminen tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

Hän totesi osanneensa arvella, että osa ryhmän jäsenistä saattaisi vaihtaa puoluetta hänen puheenjohtajaksi valintansa jälkeen, mutta tämän mittaluokan hajoamista hän ei osannut odottaa.

Lisää aiheesta

– Loikkarin ottaa ohraleipä. Jätän heidät omaan arvoonsa.

– Ei se tuntunut hyvältä. Tässä on suurta historiallista ironiaa, kun tarkastelee toimintaa suhteessa siihen, mitä Soini on loikkareista aivan lähimenneisyydessä sanonut.

Tässä on suurta historiallista ironiaa.

Kommentillaan Halla-aho viittaa Soinin 3.6. julkaisemaan kirjoitukseen, jossa Soini muun muassa linjasi, että ”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä”.

Halla-ahon viesti tiedotustilaisuudessa oli selvä. Hänen mukaansa kaikki eduskuntaryhmästä eronneet henkilöt katsotaan eronneiksi myös puolueesta.

– Ei voi tulla kyseeseen että perussuomalaiset rahoittaisivat kilpailevan eduskuntaryhmän toimintaa, hän totesi viitaten puolueen sääntöihin.

Mielenkiintoisen lisän soppaan tuo se, että perussuomalaisten puoluetoimisto sijaitsee Perussuomalaisten tukisäätiön tiloissa, jolle puolue maksaa vuokraa. Säätiössä päätäntävaltaa käyttää hallitus, jossa avainpaikoilla on perussuomalaisia perustamassa olleet Raimo Vistbacka ja Timo Soini.

Jussi Halla-aho vältteli vastaamasta kysymykseen, aikooko perussuomalaisten puoluetoimisto jäädä nykyisiin tiloihinsa, ja kartuttaa täten soinilaisten omaisuutta.

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen kertoi lisäksi, että Halla-aho tulee rakentamaan puolueensa ohjelmaa perussuomalaisten vuosien 2001 ja 2015 ohjelmien pohjalta.

Emme vaatineet kiristyksiä maahanmuutto- tai turvapaikkapolitiikkaan.

Tänään tapahtuneiden käänteiden johdosta tiedotustilaisuuden alkuperäinen agenda jäi taka-alalle. Puolue pyrki silti esittämään omia näkemyksiään siitä, mikseivät pääministeri Juha Sipilä (kesk. ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) voineet toimia hallitusyhteistyössä Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa.

Työmies Putkosella oli asiaan selvä kanta, jonka hän esitti tiukin sanakääntein tilaisuuden aluksi.

– Kysymys ei ole arvoista, eikä ihmisistä. Kysymys on bisneksestä, eli veroeurojen ohjaamisesta kepulaisten ja kokoomuslaisten yksityisiin taskuihin.

– Maahanmuutto on ollut useille demari-, kokoomus- ja kepu-taustaisille henkilöille erittäin tuottava bisnes. Yhdessä sovittu 80 kohdan ohjelman toteuttaminen olisi tyrehdyttänyt valtion kassasta yksityiselle tulevan varman kassavirran, jos perussuomalaiset olisivat jatkaneet hallituksessa.

Halla-aho ei aivan näin jyrkkiin sanankäänteisiin taipunut. Hän totesi lähteneensä neuvotteluihin sillä linjalla, että perussuomalaiset tulevat pysymään hallitusohjelmassa. Hän kuitenkin kertoi vaatineensa, että puolueelle keskeisiä kirjauksia on kunnioitettava.

– Emme vaatineet kiristyksiä maahanmuutto- tai turvapaikkapolitiikkaan.

Hän totesi Sipilän soittaneen parin tunnin kuluttua neuvotteluista.

– Sipilä soitti ja suunnilleen samaan aikaan painoi Enteriä Twitterissä kertoakseen, ettei hallitusyhteistyölle ole edellytyksiä.

Uskon, että suoriudumme eduskuntavaaleista hyvin.

Halla-aho arveli, että päätös oli tehty perussuomalaisten uuden johdon henkilöiden, ei politiikan perusteella. Hän piti myös lähes varmana, että päätöstä oli suunniteltu ja valmisteltu jo aikaisemmin.

Hän muisti todeta neuvotteluiden menneen hyvin ja asiallisesti. Hänen mukaansa Sipilä oli ollut ennen kaikkea huolissaan siitä, että hallitus oli ollut äärirajoilla perussuomalaisten maahanmuuttolinjan suhteen jo aikaisemmin.

Halla-aho sanoi, että hän ei ollut tuonut kenenkään nimiä esiin mahdollisiksi ministereiksi. Hän totesi Sipilän ja Orpon tehneen päättelynsä puolueen uuden puheenjohtajiston perusteella.

Hän vahvisti lisäksi aikovansa asettua ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

– Uskon, että suoriudumme eduskuntavaaleista hyvin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE