Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pia Viitanen Antti Kaikkoselle eläkeläisten kohtelusta: “Pettymys on iso, kun toimia ei näy”

SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen on pettynyt siihen, miten hallituksen tuore budjettiesitys käsittelee eläkeläisiä. Hän päivittää asiasta Facebookissa.

– Kesällä jäin odottamaan hallitukselta budjettiriihessä ohjelmaa ja tekoja eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi, vaatihan tätä pääministeripuolue Keskustan ryhmän pj. Kaikkonen. Pettymys on iso, kun toimia ei näy. Pientä työeläkettä saavien asemaa ei helpoteta ja veroero palkansaajiin nähden vain kasvaa, Viitanen päivittää.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ilmoitti kesällä, että elokuun budjettiriihessä takuueläkkeitä pitäisi nostaa 40–50 eurolla.

Viitanen muistutti tuolloin Kaikkoselle, ettei tässä yhteydessä saa unohtaa pientä työeläkettä saavien ihmisten kaipaamaa tasokorotusta.

– Hyvä, että nyt Kaikkosella sytytti, tosin hieman myöhäisheränneisesti. Vielä alkuvuodesta keskusta äänesti vastaan, kun SDP esitti helmikuussa ohjelmaa eläkkeensaajien köyhyyden torjumiseksi, johon kuuluvat myös takuueläkkeiden ja pienten työeläkkeiden tasokorotus, Viitanen sanoi kesällä.

Hallitus ilmoitti tänään, että takuueläke nousee vain 15 eurolla kuukaudessa.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ehti jo kertoa olevansa pettynyt siihen, että hallitus on jättämässä voimaan tekemänsä säästöpäätöksen indekseihin liittyen.

“Jäädytys leikkaa reaalista ostovoimaa ja alentaa sosiaaliturvan tason pysyvästi alemmalle kehitysuralle myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Tämä tarkoittaa suurta ja pysyvää heikennystä maamme eläkkeensaajille, mikäli jäädytystä ei hyvitetä täysimääräisenä tulevien indeksitarkistusten yhteydessä”, EKL tiedotti.

Pientä positiivisuutta EKL näkee täyden takuueläkkeen nostamisessa 15 eurolla sekä eläkettä saavan hoitotuen perusosan nostamista noin 8 eurolla kuukaudessa.

Lupaukset yhdenvertaisesta verokohtelusta palkan- ja eläkkeensaajien välillä saadaan EKL:n mukaan kuitenkin unohtaa. Liitto vaatii, että palkansaajille annettavat veronkevennykset on toteutettava myös eläkkeensaajien kohdalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE