Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Piilotyöttömiä edelleen 140 000 – työllisyysaste lievässä nousussa

Työllisyys paranee hiljalleen. Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli elokuussa 69,4 prosenttia. Viime kuusta trendi nousi prosentin kymmeneksellä.

Työllisyysaste oli 70,5 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 69,9 prosenttia. Miesten työllisyysaste kipusi 72 prosenttiin ja naisten 69 prosenttiin.

Hallitus on ilmoittanut tavoittelevansa työllisyysasteen nostamista 72 prosenttiin.

Työttömiä oli elokuussa 202 000.

Työvoiman ulkopuolella oli elokuussa yli 1,41 miljoonaa ihmistä. Heistä niin sanottuja piilotyöttömiä on 140 000, mikä on 14 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Piilotyöttömät ovat työvoiman ulkopuolella olevia, jotka haluaisivat töihin, mutta eivät ole kuukauteen etsineet töitä.

Korjaus kello 10.35. Työttömiä oli elokuussa 20 2000 eli 7 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, ei vähemmän. Työllisyysasteen trendi oli elokuussa 69,4 %, kertoo Tilastokeskus.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE