Vähimmäispalkkadirektiivin hyväksyminen vuonna 2022 antoi toivoa Euroopan matalapalkkaisille työntekijöille reilummasta työelämästä. Sen arvioitiin tuovan palkankorotuksen jopa yli 20 miljoonalle työntekijälle.

Direktiivin tavoite oli selvä: nostaa matalapalkkaisten asemaa, kaventaa palkkakeroja ja vähentää työssäkäyvien köyhyyttä. Ihmiset voisivat tulla paremmin toimeen palkallaan – ilman että joutuisivat turvautumaan sosiaalitukiin tai ottamaan kahta työtä ja tilaa jäisi elämälle.

Riittävää vähimmäispalkkaa koskeva direktiivi olikin valtava harppaus sosiaaliselle Euroopalle. Se oli ollut yli 15 vuoden ajan tavoite, jota kohti eurooppalainen ay-liike ja Euroopan vasemmisto oli tehnyt töitä.

Direktiivin hyväksyntä viime vaalikaudella olikin todella merkittävä voitto sen eteen raataneille sekä sosiaaliselle Euroopalle itsessään.

KUN Tanska päätti haastaa EU:n oikeuteen direktiivin läpimenon jälkeen, olivat tunnelmat hyvin ristiriitaiset mutta luottavaiset.

Ruotsi liittyi kanteeseen myöhemmin, mutta mitään suurta draamaa asiasta ei odotettu. Olihan direktiivi käynyt läpi kaikkien kolmen lainsäätäjäinstituutioiden oikeudellispalveluiden syynin ja saanut saman tuloksen: se on EU:n toimivallan mukainen.

Tästä syystä alkuvuoden julkisasiamiehen ennakkoratkaisu oli shokki: sen mukaan direktiivi pitäisi mitätöidä. Julkisasiamiehen lausunnossa vedotaan siihen, ettei EU:lla ole toimivaltaa palkka-asioissa.

Lähemmin tarkasteltuna tätä samaa väitettä on kumottu jo aiemmassa EU-oikeuskäytännössä: niin kauan kuin ei aseteta yksittäisten työntekijöiden palkkatasoa suoraan, kyse ei ole ”palkan” sääntelystä perussopimuksen tarkoittamassa mielessä.

EU- tuomioistuin on aiemminkin ottanut kantaa palkkoihin.

VÄHIMMÄISPALKKADIREKTIIVIN hyväksyminen oli yksi niistä harvinaisista tilanteista, jossa EU:n tasolla on tehty konkreettista työtä työntekijöiden arjen parantamiseksi.

Ja juuri nyt, kun monen eurooppalaisen ostovoima on heikentynyt ja elinkustannukset jatkavat nousuaan, tarvitaan lisää rohkeita toimia, ei väistämistä.

Ammattiliitot puolustavat direktiiviä, ettei saavutettuja oikeuksia murennettaisi takaoven kautta. EU:n perussopimuksia ei pidä tulkita niin, että niillä mitätöidään sosiaalisia edistysaskeleita – varsinkaan silloin, kun ne on rakennettu yhteistyössä, laajalla tuella ja oikeudenmukaisuuden nimissä.

Eivät jäsenvaltiot ihan turhaan sitoutuneet sosiaalisen Euroopan pilariin lähes vuosikymmen sitten – sosiaaliselle Euroopalle oli, ja on edelleen, suuri tilaus.

VAIKKA direktiiviä ei Suomessa toimeenpannakaan, sillä työntekijöistämme yli 80 % on suojattu työehtosopimuksilla direktiivissä määritellyn rajan mukaisesti, on direktiivi silti merkittävä takaportti työntekijöiden suojaksi.

Direktiivi kannustaa jäsenvaltioita luomaan otollisimmat olosuhteet työehtosopimusneuvotteluille työmarkkinaosapuolten kesken.

Kuten viime vuodet ovat osoittaneet, Suomessakaan ei tarvita ainakaan kannustuksen vähentämistä neuvotteluihin.

Vähimmäispalkkadirektiivi on myös ensimmäinen direktiivi, jossa varmennetaan nimenomaan ay-liikkeen asema työntekijöiden etujen puolustajana ja neuvotteluosapuolena.

Useimmiten oikeistoryhmittymien ehdotus on epämääräinen ”työntekijäedustus”, ja keltaiset ammattiliitot ovatkin yleistyneet myös Pohjolassa.

DIREKTIIVI on tyypillinen EU-lainsäädäntö: syntyessään ei täyden kympin vauva, mutta askel oikeaan suuntaan.

Suotuisa palkkakehitys tuo vakautta ja ostovoimaa kotimaisille markkinoille. Se tuo myös tasapainoa yhteiskuntaan, eikä sitä pitäisi ylipäätään nähdä riskinä.

Tapahtuuko kehitystä, jos välillä ei mennä rajoja hipoen?

Instituutioiden oikeuspalvelut näyttivät direktiiville vihreää valoa. Jos suunta on ollut oikea, on melkoisen harhauttavaa iskeä peruutusvaihde silmään. Unionin on oltava ihmisten kokoinen.

Ei ole sattumaa, että sosiaalisen pilarin tarve huomioitiin vahvasti Brexitin jälkeen. Loppujen lopuksi, tilaus sosiaalisemmalle Euroopalle on elänyt vuosikymmenten yli.

Kirjoittaja on FinUnionsin johtaja.