Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Piispa Laajasalo: Koronarokotteen ottaminen on moraalinen velvollisuus – “Rokottamattoman valinta ei ole pelkästään yksilön vapautta”

Nora Vilva

Suomen evankelisluterilaisen kirkon Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ottaa kantaa koronarokotteisiin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan. Laajasalon mukaan ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin ja rakastaa toista ihmistä kuin itseään.

Demokraatti

Demokraatti

“Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavalta kärsimykseltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote. Siksi jokaisen ihmisen, jolla siihen ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa rokote.” Laajasalo kirjoittaa Helsingin Sanomissa.

Piispa muistuttaa kirkon roolista maamme ensimmäisissä rokotekampanjoissa.

“1800-luvun alussa pappien tehtävänä oli puhua saarnojen yhteydessä rokottamisen hyödyistä, lisätä seurakuntalaisten tietoa, hälventää pelkoja ja saada kirkkoväki kirjautumaan rokotusluetteloon lukkarille, jonka tehtävänä itse rokottaminen pääosin oli.”

“Rokotusten perusteina olivat yhtäältä yhteisen hyvän edistäminen isänmaallisessa hengessä ja toisaalta viattomien suojelu. Pappien puheiden tavoitteena oli siis vedota omaantuntoon siten, että velvollisuus lähimmäisistä huolehtimisesta, halu suojella toisia, nousisi ensimmäiseksi perusteeksi rokotuksille.”

“Rokotus on aina yhteisön valinta.”

Koronarokotteiden saatavuuden jälkeen julkinen keskustelu tuntuu Laajasalon mukaan kaventuvan yhteisöstä yksilöön.

“Rokotevastustaja vetoaa valinnanvapauteensa ja tästä hermostunut vastapuoli käskee rokottamattomia maksamaan omat sairaalakulunsa.”

Laajasalo korostaa, että rokotuskampanjoiden periaatteena on aina ollut vapaaehtoisuus.

“Rokottamattoman valinta ei ole pelkästään yksilön vapautta, vaan osa yhteisön vastuuta. Rokottamaton ei tee päätöksiä omasta terveydestään, elämästään ja vapaudestaan, vaan kaikkien. Rokotus on aina yhteisön valinta. Sen seurauksia ei lähtökohtaisesti kanna yksilö, vaan koko ympäröivä yhteiskunta.”

“Tiedon jakamisen, rokotepelon hälventämisen ja omantunnon saarnan jälkeen emme voi jättää vastuuta lähimmäisistämme vain yksilön ymmärryksen ja myötätunnon varaan, vaan meidän tulee kantaa vastuu yhteisönä osoittamalla oikea lähimmäisenrakkauden toteutumistapa selkeästi tiukentuvien, rokottamattomiin kohdentuvien, rajoitusten avulla.” Laajasalo kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE