Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Pilvistä väestökehityksessä, aurinkoa vapaa-ajan tarjonnassa – tältä näyttää Oulun piirin paikallissää

SDP:n valtuustoryhmien puheenjohtajat neljältä Oulun piirin paikkakunnalta kertovat, missä asioissa siellä paistaa aurinko ja mikä puolestaan on pilvisesti.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Päätöksentekijän näkökulman paikallissäähän antavat Päivi Käkelä Kuusamosta, Paavo Törmi Raahesta ja Kari Nikulainen Kuhmosta. Kajaanissa valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Pertti Varimo, joka arvioi paikallissäätä yhdessä keväällä useamman kuukauden puheenjohtajana toimineen Markku Oikarisen kanssa.

AURINKOISTA
Mikä asia paikkakunnallasi on hyvin?

Pertti Varimo ja Markku Oikarinen, Kajaani

”Aurinko paistaa Kajaanissa ainakin seuraavissa asioissa: saamme Kajaaniin entisiin UPM:n tiloihin Euro HPC-supertietokoneen, jonka linkittäminen Eurooppaan ja muualla maailmaan on suunnittelun alla. Ammattikorkeakoulumme on hyvin menestynyt. Siellä suurin helmi on pelialueen osaaminen, jota tullaan opiskelemaan kaikkialta maailmasta.

Maininnan arvoinen aurinkoinen asia on myös, että meille valmistuu uusi keskussairaala, jonne muutto alkaa jo tämän vuoden lopulla. Valmista on vuonna 2022. Mainittava on myös teolliset kivijalkamme Skoda-Transtec ja Terrafame. Edellinen pitää Helsingin raitiovaunut liikenteessä ja valmistaa Tampereelle uudet. Talvivaara tuottaa nikkeliä ja muita jalometalleja maailmalle – pian myös uraania.

Kajaani omistaa Sotkamon kanssa Loiste-sähköyhtiön, josta saimme myytyä siivun kelpohintaan. Se tulee takaamaan, ettemme ole aivan ensimmäisenä kriisikunien listalla.”

Paavo Törmi, Raahe

”Raahessahan paistaa aina aurinko! Varhaiskasvatuksen taso ja saatavuus on erinomaisella tasolla. Se saa perheiltä erinomaiset arvosanat ja siihen luotetaan. Varhaiskasvatus on edullista, päiväkodit ovat hyvässä kunnossa ja uusiakin rakennetaan jatkuvasti.

Peruskoulu ja myös keskiasteen koulutus ovat hyvässä kunnossa. Peruskoulun osalta saimme vasta uuden monitoimitalon Antinkankaalle ja uudet koulut ovat rakenteilla Vihantiin ja Saloisiin. Opetuksessa tähdätään pitkälle ja tavoitteena onkin tarjota Raahessa “Suomen parasta perusopetusta”. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan motivoitunutta henkilökuntaa ja tukea niin vanhemmilta kuin päättäjiltä.

Myös vapaan sivistystyön sektorilla tarjonta on hyvällä tolalla – kurssit ovat suosittuja ja niitä on monipuolisesti saatavilla. Raahe on monipuolinen merenrantakaupunki, jossa liikuntapaikkoja on väestömäärään nähden kohtuullisesti. Myös kulttuuripalvelveluiden tarjoajana kaupunki on erittäin monipuolinen – ehkä jopa kokoonsa nähden suorastaan runsas. Tapahtumia on lähes jokaisena kesäisenä viikonloppuna, eikä tarjonta hyydy syksyn ja talvenkaan aikana.”

Päivi Käkelä, Kuusamo

”Olen tyytyväinen, että Kuusamossa on lähdetty selvittämään koulu- ja päiväkotiverkon nykytilannetta. Valtakunnan mukaisesti kiinteistöjen terveellisyys ja turvallisuus ovat olleet tapetilla. Uuden koulun osalta päätökset ovat vielä tulossa, mutta selvitys oli tarpeellinen ja muutosta tulee. Siihen on koko valtuustossa yhteinen tahtotila.

Ilokseni voin kehaista, että Kuusamossa on panostettu viimeisten vuosien aikana puisto- ja viheralueisiin, kuten Kirkkosaaren alue ja Kelan rannan historiapolku. Kirkkosaaren tapaan valorakentamista haluaisin nähdä lisää Kuusamossa.”

Kari Nikulainen‚ Kuhmo

”Meillä on kirkasvetiset järvet, hyvät koskireitit ja kalasto. Tänne suuntautuu hirviporukoille metsästysmatkoja, tänne tullaan Keski-Euroopasta ja ympäri maailmaa. Luonnon tarkkailupaikkoja on monia, karhuja voi tarkkailla täällä useammassa pisteessä.

Kuhmon Kamarimusiikki on maailman kuulu ja myös Kalevalan perinnöstä, kun täällä on Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus Juminkeko. Kuhmossa myös sotahistoria on pinnalla edelleen – Raatteen taistelut tunnetaan. Tänne tulee kadetteja ympäri maailman tutustumaan sotahistoriaan ja Vuosangan ampuma-alueeseen.

Aurinko paistaa myös ihmisten suhteen. Kun tulin tänne rajapappina 1972 ja kiersin talo talolta, niin viidennellä tai kuudennella visiitillä alkoi jo juttu luistaa. Ihmiset ovat pidättyväisiä tiettyyn rajaan saakka, mutta hyvin sydämellisiä, auttavaisia ja ymmärtäväisiä.”

PILVISTÄ
Mikä on huonosti – vaatii korjausta tai haastaa muulla tavoin?

Pertti Varimo ja Markku Oikarinen, Kajaani

”Kainuun väestö vähenee nopeasti. Syntyvyys on laskenut, väestö ikääntyy nopeasti ja sairastavuus on maan korkeinta luokkaa. Sote-kustannukset ovat nousujohteiset ja Kainuussa ainakin vähäväkisillä kunnilla on kriisikunnan pelko. Valtiota kaivataan avuksi – oikeudenmukaista sote-uudistusta tarvitaan.

Meillä olisi ammattitaitoisille heti töitä. Esimerkiksi Skoda-Transtecille ja Terrafamelle ei kerta kaikkiaan ole osaajia paikkakunnalla. Myös sote-ammattilaisia tarvittaisiin runsaasti lääkäreistä lähihoitajiin.

Terveydenhuollon keskittämisasetus on meille kipeä asia. Maamme parhaat selviytymismahdollisuudet ovat Kainuun keskussairaalassa leikatuilla ja hoidetuilla rintasyöpäpotilailla (THL 2018). Keskittämisasetus vaatisi meiltä enemmän leikattuja potilaita kuin mihin yllämme. Tämän seurauksena naispotilaamme ohjattaisiin Kokkolaan Etelä-Pohjanmaan keskussairaalaan, jota siellä täyttyisi vaadittu 150 potilaan raja.

Kaikkiaan meillä on jatkuva huoli itsenäisenä selviytymisestä, mutta luotamme menneiltä sukupolvilta perintönä saatuun sitkeyteen ja oivalluskykyyn.”

Paavo Törmi, Raahe

”Pilvisistä asioista ensimmäisenä tulevat mieleen liikenneyhteydet. Kaupungin keskustaan ei pääse junalla, vaikka rautatie tulee kaupungin ytimeen asti ja kulkijoita olisi paljon. Myös junien pysähtyminen Raahen asemalla, Vihannissa, on vähentynyt, eikä yhteysliikenne kaupungin keskustaan 30 kilometrin päähän pelaa nykyisin laisinkaan. Kauppojen väheneminen ja autioituva keskusta puhuttaa kaupunkilaisia. Monia keinoja on yritetty, mutta vielä ei ole löydetty punaista lankaa, jolla kauppa saataisiin kukoistamaan kaupungissa.

Ylemmän koulutusasteen puute pakottaa nykyisin monet nuoret muuttamaan kaupungista muualle. Raaheen pitäisi saada sekä ammattikorkean että yliopistotason tutkintoon tähtäävää koulutusta, mutta vaikuttaa siltä, että Oulu haluaa keskittää korkeamman koulutuksen kokonaan Ouluun. Myös terveyspalvelujen keskittämisessä Oulu tuntuu kunnostautuvan. Raahen sairaalan alasajo on ollut ilmeistä viimeisten viiden vuoden aikana, eikä loppua näy.

Kaupungin velkaantuminen aiheuttaa sen, ettei kaupungilla ole oikein varaa ja rohkeutta investointeihin ja kehittämiseen.Myös naapurikunnassa Pyhäjoella jumissa oleva Fennovoiman ydinvoimalahankkeen epävarmuus aiheuttaa varovaisuutta investointeihin.

Pääsääntöisesti Raahessa on kuitenkin ihmisen hyvä ja turvallista elää.”

Päivi Käkelä, Kuusamo

”Viime aikoina olen seurannut läheisteni kautta erilaisten palveluiden käyttöä. Olen huolissani Kuusamon osalta mielenterveys-, kriisiapu- ja lastensuojelutyön riittävyydestä. Mielestäni resurssit on venytetty liian tiukille ja akuutisti tarvittavien palveluiden saatavuus on kärsinyt. Tämä laittaa painetta niin sanotusti vääriin kohtiin, kuten terveyskeskuksen päivystykseen.

Yleisesti vuosittain on valtuustossa puhuttanut investointieurojen kasvava tarve. Tuulivoiman rakentamista Kuusamoon olenkin ollut kannattamassa, yhtenä syynä merkittävät ja tarpeen tulevat verotulot kunnalle.”

Kari Nikulainen‚ Kuhmo

”Varjoisia puolia meillä on kohtaanto-ongelma ja ikärakenne. Avoimia työpaikkoja olisi tarjolla eri sektoreilla – tarvitaan hoitopuolelle ihmisiä, metallimiehiä ja kaiken alan taitajia – mutta emme saa ihmisiä tulemaan tänne. Nuoret lähtevät, koska alueelta puuttuvat tiedekorkeakoulut. Kajaani pidätteli huomattavan osan väkeä aikanaan, mutta kun opettajakoulutus lakkautettiin, on nyt pakko lähteä Ouluun.

Meillä alkavat tiet olla kohta siinä kunnossa, että pian niitä ei pääse kulkemaan kuin hyökkäysvaunulla – telaketjuilla. Se pitäisi ottaa huomioon, että puuta tulee tänne tonneittain ja se näkyy teiden kunnossa. Kun ajaa, tippuu hampaista paikat! Valtiovalta saisi tulla tässä apuun.”

Juttu on osa Demokraatin piirikierros -sarjaa, jossa vieraillaan kaikissa SDP:n piireissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE