Politiikka
14.4.2025 04:35 ・ Päivitetty: 14.4.2025 05:29
Pirkanmaan ja Tampereen demarit iloitsivat vaalituloksesta – ”Asettaa paineita hallitukselle”
Tampereella SDP:n vaalivalvojaisissa sunnuntai-iltana oltiin tyytyväisiä vaalitulokseen sekä kunta- että aluevaaleissa. Valtuustoihin valitut konkarit ja keltanokat odottavat vaikuttavaa alkavaa valtuustokautta.
Pirkanmaan hyvinvointialueen vaaleissa SDP kasvatti paikkamääräänsä neljällä ja Tampereen kuntavaaleissa kolmella paikalla.
Tampereella pormestariksi nousee SDP:n kansanedustaja ja kuluneella valtuustokaudella valtuuston puheenjohtajana toiminut Ilmari Nurminen. Entinen pormestari, kansanedustaja Lauri Lyly oli vaalivalvojaisissa hyvillään, että kaupunki saa taas sosialidemokraattisen pormestarin. Mitä haluaisit sanoa vinkkinä Nurmiselle?
– Tulet saamaan tosi mielenkiintoisen työn – se koukuttaa. Olet kädet savessa kaupungin johtamisessa, se on todella konkreettista johtamistyötä, vuosina 2017-2021 pormestarina toiminut Lyly sanoi.
– Itse puhuisin nyt elinvoima-asioista ja työllisyydestä paljon. Talouden tasapainottaminen tulee olemaan väkisinkin semmoinen asia, joka pitää tälläkin kaudella taas tehdä. Silloin minun aikanani se tehtiin viimeksi, nyt se asia tulee Nurmisen kaudella taas.
Tampereen kuntavaalitulosta Lyly luonnehti paremmaksi kuin hän uskalsi odottaa. Töitä sen eteen tehtiin paljon.
– Meillä on paljon pienempi vaalibudjetti kuin kokoomuksella, mutta olemme tehneet jalkatyöllä tätä. Aika perusasioita olemme tuoneet esiin.

Lauri Lyly SDP:n vaalivalvojaisissa Tampereen työväentalolla, Tampereen työväenteatterin Eino Salmelaisen näyttämön lämpiössä.
LYLY JATKAA Tampereen kaupunginvaltuustossa ja myös Pirkanmaan aluevaltuustossa. Lisäpaikat tarkoittavat, että SDP:n vaikutusvalta kasvaa aluevaltuuston sisällä. Millaisin odotuksin tulevaan kauteen?
– Tällä valtuustokaudella on tehty aika isoja rakenteellisia muutoksia ja talouden tasapainottamista on tehty tosi rajusti, niin ensi valtuustokausi tulee olemaan sisällön kehittämistä, jonojen purkua ja kaikkia tällaisia asioita, jotka näkyy asiakaspinnassa parannuksena ja korjauksena. Se tulee olemaan seuraavan valtuuston tärkeimpiä juttuja.
Mitä aluevaltuusto voi tehdä, jos hallitus ei tingi alueiden rahoitussäästöistä?
– Pirkanmaalla meillä on vähän parempi tilanne kuin maassa keskimäärin. Me olemme suuri hyvinvointialue. Me saamme normaalissa aikataulussa – todennäköisesti ensi vuoden loppuun mennessä – katettua ne alijäämät, mitkä syntyivät 2023 ja 2024.
Se näyttäisi siltä. Tällä hetkellä itse uskon, että se on mahdollista.
JOHANNA LOUKASKORPI jatkaa Lylyn tavoin sekä Tampereen että Pirkanmaan valtuustoissa. Loukaskorpi on kuluneella kaudella toiminut Pirkanmaan aluevaltuuston puheenjohtajana.
Loukaskorpi sanoo pitävänsä aluevaltuuston tulevan kauden tärkeimpänä tehtävänä edelleen vahvistaa valtuuston roolia.
– Myös se on tärkeää, että saataisiin talous sillä tavalla tasapainoon, että ei tarvitse enää lähteä ihmisten palveluita heikentämään. Mutta hankalaa se on, koska rahat tulevat valtiolta.
Loukaskorpi toteaa, että ihmiset ovat näyttäneet vaaleissa, mitä mieltä he ovat kovista säästöpäätöksistä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkauksista.
– Kyllähän tämä vaalitulos asettaa paineita hallitukselle, että tämän leikkauspolitiikan pitää loppua ja pitää myös uskoa siihen, että alueet tarvitsevat aikaa sopeuttaakseen talouttaan.

Oliver Priimägi oli saapunut vaalivalvojaisiin ystävänsä Kerttu Kajanderin kanssa. ”Olin ihan varma, että hän pääsee läpi”, Kajander sanoi.
UUSINA TAMPEREEN kaupunginvaltuustossa ovat aloittamassa muiden muassa Oliver Priimägi ja Hanna-Maria Grann. Grann ponnistaa uutena myös aluevaltuustoon, Priimägi jäi aluevaaleissa rannalle.
Priimägi kuvaili mielen menevän vuoristorataa, kun näytti jo melko varmalta, että hänestä tulee Tampereen nuorin valtuutettu.
– Olen ylpeä itsestäni ja voin taputtaa itseäni olkapäälle. Aika utopistiset tunnelmat, mutta katsotaan. En uskalla vielä sanoa, että miten käy, mutta sormet ristissä, että pysyy tulos tämän näköisenä, 20-vuotias Priimägi intoili ennen tuloksen selviämistä.
Priimägi on innostunut politiikasta nuorisovaltuustossa, jossa hän on vaikuttanut pitkään. Viime vuonna hän johti Tampereen nuorisovaltuustoa.
– Kun sitä kautta pääsin näkemään sitä politiikan meininkiä paalupaikalta, ymmärsin sen, että olen ihan hyvä just tällaisena kuin olen. Vähän höselinä, nuorena ja menevänä. Että ei se vaadi kuitenkaan mitään ihmeellistä – olen ihan sopiva politiikkaan tällaisena.
Koin, että demareissa on mun mentävä aukko.
Politiikkaan lähtemiseen motivoi myös se, kun näkee yhteiskunnassa ja Tampereella paljon asioita, joita voisi parantaa, hän kertoo. Hänelle tärkeää on myös saada nuorten ääni valtuustoon. Priimägi opiskelee Tampereen yliopistossa politiikan tutkimusta. SDP:n hän valitsi, koska puolue näyttäytyy hänelle suurena ja vakaana vastuunkantajana.
– Koin, että SDP:ssä allekirjoitetaan itselle tärkeimmät arvot, joita haluan olla puolustamassa. Koin myös, että demareissa on vähän niin kuin mun mentävä aukko ja pystyn ehkä myös houkuttelemaan lisää nuoria äänestäjiä ja valaisemaan demareiden sanomaa myös nuoremmalle sukupolvelle.
OMAT VAALITEEMANSA Priimägi kiteytti kolmeen sanaan: yhteistyö, vastuullisuus ja inhimillisyys. Priimägi kertoo pelkäävänsä todella paljon politiikan polarisoitumista. Siksi hän pitää tärkeänä yhteistyötä yli puoluerajojen. Yhteistyö on myös osallistamista, hän katsoo.
– Osallistetaan nuorisovaltuustoa ja maahanmuuttajaneuvostoa vielä enemmän kaupungin päätöksentekoon. Heillä ei välttämättä ole ääntä vaaleissa, niin täytyy löytää eri reittejä, joiden kautta heitä pystyy kuulemaan.
Vastuullisuuden teemasta puhuessaan Priimägi nostaa esiin erityisesti joukkoliikenteen ja erityisesti sen hinnoittelun kehittämisen puolesta puhumisen. Lippujen hintoja ei pidä hänestä nostaa.
Teemoista inhimillisyyden hän mainitsee erityiseksi ajurikseen aluevaalikampanjassa. Erityisesti mielenterveyspalvelut ovat hänelle tärkeä asia.
– Että sinne saisi jotain konkreettisia toimia, kuten mielenterveystarkastukset kouluihin tai lisää walk in -terapiapalveluita.
HANNA-MARIA GRANN on työskennellyt sote-alalla yli 25 vuotta. Hän on terveydenhoitaja, sairaanhoitaja ja työsuojeluvaltuutettu. Hän työskentelee opiskeluhuollon kouluterveydenhoitajana ja toimii Pirkanmaan hyvinvointialue Pirhassa työsuojeluvaltuutettuna. Miksi lähdit aluevaaleihin?
– Halusin, että tulee työntekijöiden näkökulma asioihin. Henkilöstön hyvinvointi on minulle tärkeä juttu. Haluan vaikuttaa siihen, miten meitä henkilöstöä kohdellaan ja kuullaan.
Grann odottaa tulevalta aluevaltuustokaudelta, että liki jokaisen puolueen huulilla ollut ennaltaehkäisy ja varhainen tukeminen muuttuu konkreettisiksi toimiksi.
Vaalikentillä Grann kertoo kuvailleensa tilannetta siten, että kaksi junaa kulkee vierekkäin.
– Toinen juna on se, millä puramme jonoja ja pyrimme saamaan tilannetta haltuun. Toinen juna menee siinä vieressä ja yrittää kääntää ennaltaehkäisyyn, jotta kaikkien tilanne ei kriisiytyisi. Toivon, että nämä radat kohtaavat. Se on järkevämpää, kustannustehokkaampaa ja myös inhimillisempää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.