– Se luottamus mikä meillä oli, oli sellaista että saimme nukkua rauhassa. Ei minun tarvinnut miettiä, että mitäköhän se Paukku nyt seuraavaksi tekee tai jättää tekemättä. Meillä oli suorat, hyvät välit ja luotimme toisiimme, Seppo Rantanen (kok.) kuvailee aikaa, kun hän ja Pauli ”Paukku” Ruoholahti (sd.) luotsasivat kahden suurimman puolueen valtuustoryhmiä Tampereella.

Pitkät pojat oli nimitys, jonka parivaljakko Ruoholahti (186 cm) ja Rantanen (198 cm) saivat. Nyt he avaavat samannimisessä kirjassaan omaa aikaansa päätöksentekoa ohjanneen aseveliakselin – siis SDP:n ja kokoomuksen tiiviin yhteistyön – vetureina.

Yhteistyö ei varmasti miellyttänyt kaikkia, mutta sille saatiin vahva mandaatti vaaleissa. Siitä päätellen kaupunkilaiset pääosin pitivät tavasta, jolla politiikkaa tehtiin. Jos kovasti olisi lyöty päitä yhteen, asiat eivät olisi edenneet ja äänestäjätkin olisivat siihen reagoineet.

Yhteistyön pohjana on oltava luottamus siihen, että sovituista asioista pidetään kiinni, kaksikko kiteyttää. Rantanen muistelee, että siihen saattoi Tampereella luottaa usein silloinkin, kun kaksi suurta neuvottelivat pienempien kanssa. Kiitosta saa erityisesti vasemmistoliitto.

– En muista, että he olisivat kertaakaan luistaneet sovitusta. Valtuustoryhmä saattoi kyllä huoneessaan tapella niin, että seinät pullistelivat, mutta lopulta sitten se, joka jäi tajuihinsa, tuli ilmoittamaan, että niin tehdään kuin on sovittu, Rantanen muistelee.

TAMPEREEN kaupunginvaltuuston istuntosali herättää muistoja. Miehet löytävät sukkelasti vanhat istumapaikkansa – Ruoholahti puheenjohtajasta katsoen vasemmalta ja Rantanen oikealta. Takapenkeiltä siirryttiin vuosien vieriessä edemmäs ja valtuustoryhmien puheenjohtajina oltiin jo eturivissä.

Seppo Rantanen muistaa, että vuonna 1985 tuoreena valtuutettuna saliin astuessa häneen teki vaikutuksen seinää koristava Birger Kaipiaisen keramiikkateos Orvokkimeri. Vaikutuksen teki myös Tampereella sodan jälkeen omaksuttu päätöksenteon henki.

– Täällä oli silloin useita vanhoja aseveliakselin miehiä valtuutettuina ja oli se aseveliakselin henki – kyllä me kasvoimme siihen maailmaan, Rantanen kertoo.

Ruoholahti taustoittaa, että tamperelaisessa politiikassa aseveliakseli sai pontta vuonna 1948 budjettikokouksesta, joka venyi pitkäksi ja riitaisaksi. Siitä oivallettiin, että asioista on hyvä löytää yhteinen sävel jo ennen valtuuston päätöstä.

– Meikäläinen voisi sanoa niin, että järki voitti. Sen ajan ihmiset hitsautuivat yhteen ja ymmärsivät, että yhdessä asioita saadaan aikaan. Jos kaksi suurinta ryhmää ovat saaneet mandaatin kuntalaisilta vaaleissa, on niiden velvollisuuskin näyttää suunta ja hoitaa asioita. Tuloksen siitä, että näin on asioita hoidettu, näkee kun katsoo tuosta ulos, Ruoholahti sanoo nyökäten kohti valtuustosalin lattiasta kattoon ulottuvia ikkunoita.

Seppo Rantanen valittiin vaalien jälkeen 1996 kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Ruoholahti puolestaan jatkoi SDP:n ryhmyrinä. Yhteisen taipaleen alkua edelsi aseveliakselin lyhyt välirikko. He ryhtyivät paikkaamaan ryppyä rakkaudessa – välirikon toiminnallaan aiheuttaneen edellisen kokoomusryhmyrin Kalervo Kummolan kannustamana.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tampereen kaupunginvaltuuston istuntosali joulukuussa 2022. Seinää koristaa Birger Kaipiaisen teos Orvokkimeri. (Kuva: Anna-Liisa Blomberg)

– MEILLÄ oli hyvä tiimi – Rantanen, Rantanen, Ruoholahti, Pauli Ruoholahti sanoo viitaten kaupunginjohtaja Jarmo Rantaseen (sd.).

– Niin oli! Sehän oli sen neuvottelumekanismin pienin yksikkö, Seppo Rantanen komppaa.

Aseveliakselin ajasta voi saada kuvan kabinettipolitiikan aikana – että siihen liittyisi salamyhkäisiä diilejä kulisseissa. Onpa aikaa kuvattu niinkin, että kun pitkät pojat päättivät jotakin, niin siten se myös tapahtui.

– Mutta emme me mitään diktaattoreja olleet – eihän vaikkapa kolmenkymmenen hengen porukassa yksi ukko pysty latelemaan, että mitä tehdään, Rantanen painottaa.

Ryhmyrit veivät asiat valtuustoryhmiensä punnittavaksi. Kahden Rantasen ja Ruoholahden keskusteluyhteys toimi, ja usein kaupunginjohtaja myös testasi ajatuksiaan ryhmyreiden avulla.

– Me sitten puolestamme testasimme valtuustoryhmissä, että saako asia jonkinlaista kannatusta ja kannattaako sitä lähteä viemään eteenpäin, Ruoholahti kertoo.

Seppo Rantanen huomauttaa, että punaista valoa ei kolmikon muistin mukaan tullut.

– Toisin sanoen meillä oli hyvät ryhmät, joiden jäsenet – heidän ajattelutapansa ja yhteistyökykynsä – me tunsimme. Tiesimme, millaiset asiat menevät läpi ja mitkä eivät – mitä ryhmään kannattaa viedä.

Eivät pitkät pojat aina samaa mieltä asioista olleet, eikä oltu ryhmissäkään. Kaksikko arvioi, että niistäkin tilanteista päästiin neuvottelemalla ja kompromisseja etsimällä.

TAMPEREEN kehityksen ja niin kaupungin oman kuin yhteistyökumppaneiden toiminnan kannalta on kaksikon mielestä ollut olennaista, että päätöksiä on tehty juuri näin. Se on tuonut tarvittavaa pitkäjänteisyyttä ja ennustettavuutta.

– Tämän yhteisön on mahdotonta elää mukana, jos mennään yhden äänen enemmistöllä ja jokaisessa valtuuston kokouksessa jännitetään, kuinkahan tällä kertaa käy. Lisäksi on paljon asioita, jotka vaativat paljon aikaa toteutuakseen. Kun niitä ryhdytään toteuttamaan, pitää tietää, että se myös onnistuu, Seppo Rantanen kuvailee.

– Tai jos johonkin annetaan määrärahoja budjetista tänä vuonna ja ensi vuonna napsaistaankin pois, niin eihän sillä tavalla pystytä asioita hoitamaan, Pauli Ruoholahti täydentää.

Kaksikko on tyytyväinen siihen, että he ovat saaneet olla kehittämässä Tamperetta ja vauhdittamassa sen kasvua. Monet infrahankkeet areenasta ratikkaan ovat olleet pitkiä prosesseja, joita hekin ovat päässeet edistämään.

Yksi tärkeimmistä uudistuksista, joissa myös heillä oli osansa, on Tampereen hallinnon uudistus ja pormestarijärjestelmään siirtyminen.

– Se on hyvä järjestelmä ja ihmettelen, että muut kaupungit eivät ole siihen enemmän tarttuneet. Oulussakin valittiin vielä vanhanaikaisesti kaupunginjohtaja. Pormestarijärjestelmässä kuitenkin valtuutetut pääsevät huomattavasti enemmän mukaan jo päätösten valmisteluvaiheessa, Ruoholahti sanoo.

ASEVELIAKSELIN aika päättyi ensimmäisen pormestarin valintaan liittyneisiin kuvioihin. Pormestari valittiin kesken valtuustokauden, jonka alussa oli sovittu sävelet valintaan. Ensimmäiseksi pormestariksi valittaisiin SDP:n edustaja, koska kaupunginjohtajakin oli sosialidemokraatti. Valinnan lähestyessä kokoomuksen riveissä alkoi säröillä – vaaleissa oli saatu pari paikkaa enemmän ja osa katsoi, että pormestarin tulisi olla sittenkin kokoomuksesta.

– Oltiin jumissa. Muistan, kun istuimme Sepon kanssa autossa taloni edessä varmaan pari tuntia ja yritettiin miettiä, miten tästä selvitään. Päätettiin sitten, että ei tehdä mitään lehmänkauppoja, vaan annetaan valtuuston päättää, Pauli Ruoholahti muistelee.

Kokoomuksen ryhmässä kuitenkin osa oli toista mieltä ja pelasi Ruoholahden ja Rantasen kuvauksen mukaan omaa peliään saadakseen kokoomuksen Timo P. Niemisestä pormestarin SDP:n Hanna Tainion sijaan. Temppu onnistui, mutta siinä samassa meni luottamus ryhmien välillä ja kokoomuksen sisälläkin.

– Valtuustoryhmässä yritin sen jälkeen selittää luottamuksesta, mutta ei siellä ymmärretty. Väänsin sitten poliisina rautalangasta, että noihin Sorin vankikundeihin luotan enemmän kuin teihin. Kun sanoin sen, kuulin, kuinka arkkuuni lyötiin nauloja, mutta minusta ei ole mitään huonompaa asiaa kuin luottamuksen menettäminen. Se oli raakaa, että ihmiset, joihin on luottanut, tekevät asioita selän takana, Rantanen kuvailee.

– Kyllä minultakin jälkikäteen tuli joku kysymään, että miksi me emme pelanneet. Sanoin, että minä en ainakaan lähde sellaiseen. Jos jotain on sovittu, niin sitten se on sovittu, Pauli Ruoholahti toteaa.

ASEVELIAKSELI ei enää palannut, mutta kaksikko katselee nyt ilahtuneena, kun Tampereen politiikassa vallitsee taas hyvä henki. Yhteistyö oli tovin rempallaan, mutta sille on löydetty uudet, toimivat kuviot.

– Sekin on hienoa, että nyt pääministeri Sanna Marinin (sd) aikaan on myös suorat, avoimet ja vuorovaikutukselliset yhteydet valtiovaltaan ja sitä kautta myös globaalit suhteet. On äärettömän tärkeää, että kanavat ovat auki koko ajan, Rantanen sanoo.

Kun Seppo Rantanen aloitti keltanokkana valtuustossa, häntä patistettiin lukemaan aseveliakselin historiaa kuvaava kirja Tampereen Napoleon. Kaksikko on saanut palautetta, että Pitkät pojat on sille hyvä jatkumo – tamperelaista päätöksenteon kulttuuria avaava perusopus.

Pauli Ruoholahti arvioi, että kirja on ilmestynyt otolliseen aikaan, kun kuntien rooli muuttuu hyvinvointialueiden aloittaessa. Parivaljakko seuraa uudistusta mielenkiinnolla.

– Kysymysmerkkejä on aika paljon, että miten siinä käy. Mutta ei tässä auta käydä viisaaksi ollenkaan, kaali on sen verran harmaa jo, Seppo Rantanen sutkauttaa.

– Niin minäkin olen ajatellut, että en minä kauheasti enää neuvo, Pauli Ruoholahti komppaa.

Pitkät pojat -kirjan voi tilata suoraan kirjoittajilta tai heidän verkkosivuiltaan.