Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pohjois-Korea soitti kuuman linjan puhelun Etelä-Koreaan

Etelä- ja Pohjois-Korea avasivat keskiviikkona maiden välisen niin sanotun kuuman linjan uudelleen. Etelä-Korea vahvisti saaneensa puhelun Pohjois-Korealta aamulla Suomen aikaa.

Puhelinkeskustelu kesti parikymmentä minuuttia, mutta yksityiskohtia siitä ei ollut saatavilla.

Kuuman linjan avaamisesta kerrottiin aiemmin Pohjois-Korean televisiossa luetussa lausunnossa. Eteläkorealaisen uutistoimisto Yonhapin mukaan Pohjois-Korean edustaja sanoi, että maat aikovat keskustella Etelä-Koreassa ensi kuussa pidettävistä talviolympialaisista.

Panmunjomin rajakylässä sijaitseva kuuma linja oli toiminnassa helmikuuhun 2016 asti. Pohjois-Korea katkaisi sen, kun maiden suhteet huononivat. Korkean tason neuvotteluja maat kävivät viimeksi 2015.

Etelä-Korea sanoi keskiviikkoaamuna pitävänsä Pohjois-Korean lupausta linjan avaamisesta “erittäin merkittävänä”. Presidentin lehdistöedustajan mukaan kyseessä on tärkeä askel vuoropuhelun aloittamiseksi uudelleen.

Ei vielä vastausta tapaamistarjoukseen

Etelä-Korea on ehdottanut rajanaapurilleen korkean tason neuvotteluiden järjestämistä ensi viikolla. Etelä-Korea kertoi toivovansa, että maiden edustajat voisivat keskustella Panmunjomin raja-asemalla kasvotusten Pohjois-Korean mahdollisesta osallistumisesta talviolympialaisiin ja muista asioista.

Lisää aiheesta

Keskiviikkona ei ollut tietoa, hyväksyykö Pohjois-Korea tarjouksen. Panmunjom on paikka, jossa maat ovat perinteisesti käyneet keskusteluja.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un varoitti uudenvuodenviestissään, että ydinlaukaisunappi on aina hänen pöydällään. Hän puhui toisaalta myös Koreoiden välisten jännitteiden vähentämisestä. Olympialaisiin osallistuminen olisi hänen mukaansa hyvä tilaisuus osoittaa Pohjois-Korean kansan yhtenäisyyttä.

Maiden välit kiristyivät syksyllä Pohjois-Korean kiihdytettyä ydinaseohjelmaansa.

STT-AFP, Soul

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE