Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Poikakin on aina oikeassa” – Laatunen niputti tarinalla Wahlroosin asiantuntijuuden

Björn Wahlroosin (kuvassa) perustuslakinäkemykset eivät vakuuta EK:n eläkkeellä olevaa työmarkkinajohtajaa Lasse Laatusta. Laatunen on itse juristi.

Talousvaikuttaja Björn Wahlroos esittää tänään ilmestyvässä Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan Hiljainen vallankumous -pamfletissa lukuisia perustuslain kehitysehdotuksia.

Esimerkiksi lakien perustuslaillisuuden arviointi pitäisi antaa erilliselle perustuslakituomioistuimelle tai korkeimmalle oikeudelle. Wahlroos on myös huolestunut siitä, että valiokunta on riippuvainen ulkopuolisten asiantuntijoiden käytöstä.

Tänään julkaistiin myös tutkija Matti Hirvolan (Kalevi Sorsa -säätiö) tutkimus Luottamuksen loppu? Sipilän hallituksen työmarkkinapolitiikasta.

EK:n eläkkeellä olevalta työmarkkinajohtajalta Lasse Laatuselta kysyttiin julkaisutilaisuudessa kantaa Wahlroosin näkemyksiin.

Laatunen oli lehtitietojen varassa. Hän kertoi kuitenkin tarinan 1980-luvulla kokoontuneesta työryhmästä, jota veti Nalle Wahlroosin isä Bror “Buntta” Wahlroos.

Laatunen kertasi, miten Nalle (Björn Wahlroos) oli vasta silloin tulossa ensi kertoja julkisuuteen. Muoviteollisuuden toimitusjohtaja kysyikin Buntalta, oliko Nalle tämän poika.

– Buntta vastasi, että on, ja poikakin on aina oikeassa. Kun tänään lehdestä luin että Nalle Wahlroos on myös perustuslakiasiantuntija, jossain määrin se tietysti yllätti. Mutta kun muistin Buntan sanat, ajattelin, että näinhän se tietysti on, Laatunen tarinoi.

Lisää aiheesta

“Kansanedustajat eivät hallitse tehtäväänsä.”

Laatunen itse ei usko siihen, että suomalaista politiikkaa voitaisiin rakentaa sen varaan, että perustuslakia lähdetään muuttamaan nopeissa sykleissä. Perustuslain pitää pikemminkin elää vuosikymmeniä, jotta se tulee koetelluksi.

– Toistaiseksi ei ole keksitty parempaa perustuslain mittaaamisen tapaa kuin nykyinen perustuslakivaliokunta. Puolueet voivat katsoa peiliin, jos asiantuntijat pyörittävät perustuslakivaliokuntaa. Sehän on vain osoitus siitä, että valiokunnan jäsenet, kansanedustajat eivät hallitse tehtäväänsä. Jäsenillä pitää olla niin hyvä juridinen osaaminen, että he pystyvät argumenteillaan kyseenalaistamaan oikeustieteen asiantuntijoiden esiinnostamat seikat.

Laatusen mielestä tilanne ei paranisi yhtään sillä, että korkeimmasta oikeudesta tehtäisiin perustuslain tulkitsija tai luotaisiin erillinen perustuslakituomioistuin.

– Ei se viisaus siellä ole sen enempää. Etukäteiskontrolli on toimiva. Olen tässä Wahlroosin kanssa eri mieltä.

Tutkija Matti Hirvola painottaa, että puolueiden pitää kantaa vastuu siitä, ketä perustuslakivaliokuntaan nimetään ja siitä että heillä on riittävä osaaminen.

Perinteisesti perustuslakivaliokunnan paikat ja puheenjohtajuus on mielletty merkittäviksi paikoiksi.

– Tämä ei ehkä ole täysimääräisesti toteutunut viimeisten eduskuntavaalien jälkeen, Hirvola kuitenkin toteaa.

Koska valiokunnan arvostus on laskenut, hän arvioi asiantuntijoiden roolin vahvistuneen.

– Puolueiden pitää miettiä asiaa uudemman kerran, Hirvola summaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE