Hirvola on avannut työmarkkinatoimijoiden päättelyketjuja ja strategisia tavoitteenasetteluja.

Hirvolan mukaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ajamien pakkolakien pysäyttäminen ja kilpailukykysopimuksen solmiminen olivat merkittäviä voittoja ay-liikkeelle työmarkkinoiden hegemoniataistelussa.

– Sipilän hallituksen välttämättömäksi väittämät ja lakiteitse toteutetut työehtojen heikennykset menettivät oikeutuksensa, kun SAK esitti hallituksen suunnitelmille vaihtoehdon syksyllä 2015, Hirvola katsoo.

Hirvolan mukaan Sipilän hallitus lähti vauhdikkaasti muuttamaan työmarkkinajärjestelmää. Toiminta vaikutti liki ideologiselta vyörytykseltä ja se olisi vahvistanut työnantajan asemaa kolmikantaisessa sopimisessa.

Hirvolan mukaan sopimusyhteiskunnan konsensusta on tuettu ”välttämättömyyden retoriikalla”. Aika ajoin konsensusta on haastettu, mistä on aina seurannut turbulenssia. Niin kävi nytkin.

2015 eduskuntavaalien tulos oli luonut edellytykset voimatasapainon muuttamiselle. Oikeuteusta toimenpiteilleen hallitus haki sekin omanlaisestaan ”välttämättömyden retoriikasta”.

Yksi keskustelun juonne, diskurssi oli sopimusyhteiskunnan muuttaminen ja käännös korporatismista parlamentarismiin. Hirvolan mukaan tätä puhetta kuultiin varsinkin Suomen Yrittäjistä. Kolmikantainen sopimusyhteiskunta leimattiin pahaksi korporatismiksi.

Hirvola toteaa, että alkuun tämä diskurssi saavutti jonkin verran vastakaikua poliittisten päätöksentekijöiden piirissä. Ay-liike ja opposition toimijat jäivät aluksi alakynteen.

Hallitus antoi kesällä 2015 työmarkkinajärjestöille näennäisen mahdollisuuden sopia keskenään. Hirvolan mukaan neuvottelut eivät kuitenkaan koskaan toimi niin, että yksi osapuoli määrittää tavoitteet.

Hallitus katsoi, että työmarkkinajärjestöt eivät kyenneet sopimaan ja se näki saaneensa riittävän legitimiteetin pakkolaeille syksyllä 2015.

Pakkolait puolestaan yhdistivät ay-liikkeen. Lakien vastainen poliittinen mielenilmaus 18.9.2015 oli koko ay-liikkeen suurin yhteinen voimannäyte sitten 1990-luvun lamavuosien.

Hirvola toteaa, että samalla SAK:n esitys työmarkkinoiden kriisisopimuksesta osoitti, että hallituksen ”välttämättömiksi” kuvailemille lakimuutoksille oli olemassa vaihtoehto. Tarjottu sopimus olisi lisäksi ollut työnantajille hyvin edullinen.

– Käytännössä tällä esityksellä SAK onnistui purkamaan hallituksen argumentaation keskeisen kriteerin, ettei hallituksen toimenpiteille ole vaihtoehtoa. Jäljelle jäi käytännössä (hallituksen) hyvin ideologiselta näyttänyt tavoite kolmikantaisen sopimisen muuttamiseksi.

Tämän jälkeen pakkolait ajautuivat voimakkaaseen vastatuuleen julkisessa keskustelussa. Myös niiden juridinen pohja kyseenalaistettiin. Monet valtiosääntöoppineet arvioivat ne perustuslain vastaisiksi. Myös taloudellista vaikuttavuutta kilpailukyvyn parantamiseksi epäiltiin.

Samaan aikaan perussuomalaisten kannatus hallituksessa lähti jyrkkään laskuun ja SDP:n kannatus nousi reilusti.

EK:ssa alettiinkin 2015–2016 vuodenvaihteessa tehdä kunnolla paluutta neuvottelupöytään. Edellytykset sopimiselle alkoivat palata, mikä sittemmin johti eri vaiheiden jälkeen kilpailukykysopimuksen syntymiseen.

Kun hallituksen ja työnantajien ajama tavoite lainsäädäntöön perustuvista järjestelmämuutoksista työmarkkinoilla lässähti, EK oli ehtinyt marraskuussa 2015 avata uuden rintaman työmarkkinoiden institutionaalisen järjestyksen muuttamiseksi.

Se päätti, että keskitetyt sopimusratkaisut saatetaan lopullisesti historiaan.

– Kun EK riisui omilla sääntömuutoksillaan itsensä vallasta, väheni samalla palkansaajakeskusjärjestöjen vaikuttavuus, Hirvola sanoo.

Hirvola arvioi, että EK:n omaksuma hajota ja hallitse -strategia purki kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan valtakeskittymiä.

– Palkansaajaliikkeelle yhteisen rintaman heikkeneminen ja keskitettyjen sopimusten hylkäämiset ovat uhkatekijöitä, jotka supistavat ammattiyhdistysliikkeen yhteiskunnallista painoarvoa ja sananvaltaa.

Hirvola kysyykin, mitä tästä seuraa? Hän muistuttaa, että ilman yhteistä rintamaa ammattiyhdistyliikkeen painoarvo ja vaikuttavuus suomalaisessa yhteiskunnassa heikkenee. Työntekijöiden turvan ja toimeentulon puolustaminen kävisi hankalaksi.

Hirvola summaa, että Sipilän hallituksen toimet osoittivat sen, että jos poliitikot istuvat liian voimakkaasti työmarkkinapöytään, Suomen talouden ja työllisyyden toimintaympäristön ennustettavuus vaikeutuu voimakkaasti.

Jatkossa ydinkysymys onkin Hirvolan mukaan se, miten työmarkkinakysymyksiä pyritään ratkaisemaan niin, että edellytykset tasapainoiselle yhteiskuntakehitykselle säilyvät.

Hirvolan tutkimusta tänään Helsingissä järjestetyssä julkaisutilaisuudessa kommentoi EK:n eläkkeellä oleva työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen. Hänen mukaansa Sipilän hallituksen työmarkkinataival muistuttaa Harri Holkerin (kok.) hallituksen alkutaipaleen vääntöjä 1980-luvun lopussa.

– Silloin ay-liike hyppäsi hallituksen jalaksille.

– Nyt Sipilän hallituksen aikana sen teki työnantajapuoli ja Suomen Yrittäjät, Laatunen sanoo ja toteaa niiden tehneen virheen.

Laatusen mukaan Holkerin hallituksen aikana ay-liike ei ollut liikkeellä ideologisista syistä vaan lähinnä katsoi tilaisuutensa tulleen, koska kokoomus oli kokematon työmarkkina-asioissa.

– Tämä kokemattomuus näkyi varsin selvästi myös Sipilän otteissa pääministerinä ja hallituksen muodostajana. Jos hallituksen muodostaja lähtee yrittämään isoa työmarkkinaratkaisua ilman että hänellä on edes pääministerin valtakirjaa, onnistumisen edellytykset eivät ole kovin hyvät.

Yhteistä näillä kahdelle hallitukselle ja epäonnistuneelle työmarkkinaprosessille oli Laatusen mukaan se, että niissä arvioitiin häviäjäksi oletetun työmarkkinaosapuolen voima väärin.

Holkerin hallituksen alkurytinöiden jälkeen alkoi Laatusen mukaan 25 vuoden jakso, jolloin kumpikaan työmarkkinaosapuoli ei pyrkinyt käyttämää poliittista ohituskaistaa.

Kun Aamulehti syksyllä 2015 pyysi arvoita työmarkkinatilanteesta, Laatunen kirjoitti kolumnin ja varoitti Juha Sipilää todeten, että ”isolla riskillä uhka tulla iso vahinko”.

Laatunen kertoo nyt, että kolumni synnytti Etelärannassa ketjureaktion hätäkokouksineen.

– En ymmärrä miksi, koska eivät vahvat neuvottelijat juokse lehtijuttujen perässä, eivät ainakaan eläkeläisen lehtijuttujen.

Laatunen sanoo, että juristina hän halusi Aamulehdessä muistuttaa oikeudellisista seikoista: Ensinnä Suomessa on perustuslain takaama yhdistymisvapaus. Työmarkkinajärjestöt ovat osa demokratiaa, niillä on neuvottelu- ja sopimusautonomia. Hallitus ei voi sanella neuvottelujen asialistaa ja lopputulosta.

Sen sijaan hallituksen on tehtävä selväksi, millaisia toimia se odottaa järjetöiltä. Järjestöjen tehtävä on arvioida, hyväksyvätkö ne toimet kokonaan vai osoittain.

– Kuten Hirvolan tutkimuksessa todetaan, onnistumisen avainsana on luottamus. Järjestöjen on voitava luottaa hallitukseen ja toisiinsa, muuten sopimisesta ei tule yhtään mitään.

– Sipilän hallituksen kaavailemat pakkolait ja sopimusvapauden katto eivät sovi sopimusvapauteen. Näistä keskeisistä oikeusperiaatteista voidaan poiketa vain sotatilan tai muutoin hätätilan aikana, sitä varten meillä on valmiuslainsäädäntö ja silloinkin poikkeamisvaltuudet ovat rajattuja.

Laatusen mukaan Suomessa ei voida siirtyä yhteiskuntaan, jossa perustuslakia tai keskeisiä oikeusperiaatteita muutetaan, riippuen siitä minkävärin hallitus kulloinkin on vallassa.

– Yhteiskunnassa pitää voida luottaa siihen, että oikeusvaltio elää vakaasti. Tämä ei ole ideologinen kysymys vaan koskee kaikkia hallituksia. Jos tämä on politiikoille epäselvää, on vielä vähemmän syytä siirtyä kolmikantaisesta valmistelusta puhtaaseen poliittiseen harkintaan.

Laatunen lisäsi, että ei halua vähätellä poliitikkojen osaamista ja hän kunnioittaa demokratiaa.

Hän kuitenkin piikitteli, että 40 vuoden kokemuksella työmarkkina-asioissa osaaminen on järjestöissä aivan eri tasolla kuin politiikassa.

– Sipilän hallituksen ehkä perimmäinen virhe oli se, että siellä oli tehty päätös, että työmarkkinajärjestelmässä toteudetaan uskonpuhdistus yhdessä vaalikaudessa. Unohdettiin, että 100 vuoden aikana syntynyt järjestelmä ei noin vain heilahda hetkessä kokonaan uuteen asentoon.