Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Poliisi Demokraatille: Alaikäisten ja raskaana olevien palautukset mahdollisia

Ylikomisario Hannu Pietilä sanoo Demokraatille, että laki ei estä alaikäisten tai raskaana olevien niin sanottuja “pakkopalautuksia”.

Helsingin poliisilaitos vastaa tilauspalautuslennoilla tapahtuvasta maastapoistamispäätösten täytäntöönpanosta. Poliisi tiedotti tänään eiliseen palautukseen liittyen, että liikkeellä on ollut väärää tietoa.

“Kaikki palautetuista henkilöistä olivat täysi-ikäisiä. Palautetuista kukaan ei ollut poliisin tietojen mukaan raskaana. Eikä heistä kukaan halunnut tavata avustajaa. Lennolla mukana oli lääkäri, Frontexin edustajia sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun edustaja. Kabulissa vastassa oli Suomen suurlähetystön edustaja sekä IOM:n edustaja, ylikomisario Pietilä sanoi tiedotteessa.

Pietilä sanoo tiistaina Demokraatille ennen puoltapäivää, että heidän tiedossaan ei edelleenkään ole, että juuri tässä koneessa olisi ollut alaikäisiä tai raskaana olleita. Sosiaalisessa mediassa pyörii edelleen sitkeästi huhuja asiaa koskien. Pietilä sanoo kuitenkin, että lain puitteissa alaikäisten ja raskaana olevien palauttaminen on mahdollista.

Poliisin mukaan sillä on lakisääteinen tehtävä toimeenpanna täytäntöönpanokelpoinen käännytyspäätös. Poliisilla ei ole oman ilmoituksensa mukaan ole asiaan liittyen mahdollisuutta käyttää omaa harkintavaltaa.

— Lennolla olleista nuorin oli 18-vuotias ja vanhin noin 60 vuotta, Pietilä sanoo.

Pietilä sanoo myös, että palautuslennoilta putoaa aina jossain vaiheessa prosessia henkilöitä pois. Pietilä ei vahvista huhua, jonka mukaan eilsieltä lennolta olisi vedetty joku tai jotkut pois aivan viime metreillä.

Lisää aiheesta

Helsingin Sanomien mukaan Kabulin lentokentältä saamat tiedot palautettujen täysi-ikäisyydestä ovat ristiriitaisia. Lentokentän johtaja kertoi HS:lle, että mukana olisi ollut kaksi alaikäistä. HS ei ole pystynyt vahvistamaan tietoja.

Poistettu otsikosta sana “pakko” palautusten edestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE