Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisi epäilee: Ulkomaalaiset hierojat tekivät yli 12-tuntisia työpäiviä kehnolla palkalla – kielitaidottomia työntekijöitä rekrytoitiin Kiinasta

Nora Vilva

Poliisi epäilee, että Kiinasta Suomeen rekrytoidut kielitaidottomat työntekijät ovat joutuneet tekemään pitkiä työpäiviä huonolla palkalla kahdessa Helsingissä ja Espoossa toimivassa hierontalaitoksessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Esitutkinnan perusteella epäillään, että työntekijät joutuivat työskentelemään yli 12-tuntisia päiviä jopa 6-7 päivänä viikossa. Työntekijöille epäillään maksetun vain murto-osa siitä palkasta, mikä heille olisi kuulunut maksaa tehtyjen työtuntien perusteella. Lisäksi poliisi epäilee, että osaa työntekijöistä majoitettiin hierontaliikkeiden tiloissa.

Liikkeissä epäillään työskennelleen myös Suomesta rekrytoituja ulkomaalaisia työntekijöitä, jotka työskentelivät huomattavasti paremmilla työehdoilla kuin ulkomailta rekrytoidut työntekijät. Yrityksen epäillään laatineen Suomessa käytettävän oman palkkajärjestelmän, joka kohdistui juuri ulkomailta rekrytoituihin työntekijöihin. Oleskelulupahakemuksen yhteydessä työntekijöille oli ilmoitettu huomattavasti paremmat työehdot.

Helsingin poliisilaitoksen valtakunnallinen ihmiskaupparikostutkintaryhmä sai esitutkintakokonaisuuden valmiiksi heinäkuussa, ja asia etenee syyteharkintaan.

ESITUTKINNAN aikana kuulusteltiin useita kymmeniä asianosaisia. Asianomistajia eli uhreja kokonaisuudessa on yhteensä 12, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Hannu Kortelainen STT:lle.

Toiminnan epäillään alkaneen vuonna 2009 ja jatkuneen aina vuoteen 2023, kunnes poliisi otti kaksi ihmistä kiinni ihmiskaupasta epäiltynä. Kortelaisen mukaan pääepäillyt ovat noin 40-50-vuotiaat, samaa kansallisuutta olevat mies ja nainen, jotka eivät ole sukua toisilleen. Kortelaisen mukaan he ovat olleet vangittuna esitutkinnan aikana, mutta eivät enää.

Lisäksi asiassa kuultiin epäiltynä yhtä ihmistä, joka oli tapauksessa pienemmässä roolissa.

Asiaa tutkittiin työperäisenä ihmiskauppana, mutta esitutkinnassa huomioitiin myös törkeän kiskonnan tunnusmerkistö.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE