Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

4.4.2024 16:09 ・ Päivitetty: 4.4.2024 16:09

Poliisi: epäillyn pojan hallusta löytyi materiaalia, joka viittaa teon suunnitelmallisuuteen

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Vantaan tiistaisen kouluampumisen esitutkinnassa on tullut ilmi seikkoja, jotka viittaavat teon suunnitelmallisuuteen. Asiasta kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Epäillyn hallusta takavarikoitujen laitteiden, kuten puhelimen ja tietokoneen laite-etsinnöissä on löytynyt materiaalia, joka tukee tätä käsitystä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Särkkä kommentoi poliisin tiedotteessa.

Poliisi tutkii Viertolan koulussa tapahtunutta ampumista murhana ja kahtena murhan yrityksenä. Ampumisessa kuoli kuudesluokkalainen poika ja haavoittui kaksi tyttöä, joista toinen on Suomen ja Kosovon kaksoiskansalainen.

Haavoittuneet toimitettiin Husiin jatkohoitoon pian ampumisen jälkeen. Tutkinnanjohtaja Särkkä kertoi STT:lle keskiviikkona, että vasta toista tyttöä oli päästy puhuttamaan alustavasti. Torstaina poliisi arvioi, että tyttöä päästään mahdollisesti puhuttamaan lähipäivien aikana uudelleen. Molemmat uhrit ovat edelleen vakavasti loukkaantuneita ja sairaalahoidossa.

Epäilty 12-vuotias ampuja on poliisin mukaan tunnustanut teot kuulusteluissa. Epäilty on uhrien tavoin Viertolan koulun kuudesluokkalainen. Hän oli poliisin mukaan aloittanut koulussa alkuvuonna.

Poliisi on aiemmin kertonut tiedotteessa, että epäilty on kuulusteluissa kertonut joutuneensa kiusatuksi ja että tämä tieto on myös vahvistunut poliisin esitutkinnassa.

Poliisi ei ole toistaiseksi täsmentänyt, millaisesta kiusaamisesta on ollut kyse. Särkän mukaan poliisi selvittää, millaista kiusaaminen on ollut ja mitä on tapahtunut.

SÄRKKÄ kertoi STT:lle torstaina, että tämänhetkisen tiedon mukaan epäilty olisi saapunut kouluun hetkeä ennen tekoa. Poliisi hälytettiin Viertolan koululle tiistaiaamuna yhdeksän jälkeen ampumisen vuoksi. Rikosylikomisario Kimmo Hyvärinen totesi keskiviikkona STT:lle, että ampuminen kesti koululla vain muutamia minuutteja, minkä jälkeen epäilty poistui Jokirannan opetuspisteestä jalkaisin.

Aiemmin viranomaiset ovat kertoneet, että ammuttu poika kuoli tapahtumapaikalle.

Särkkä kertoi STT:lle torstaina, että epäilty on tämänhetkisen tiedon mukaan poistunut koululta samalla hetkellä tai välittömästi sen jälkeen, kun ensimmäinen hätäkeskuspuhelu on tullut kahdeksan minuuttia yli yhdeksän.

EPÄILTY otettiin kiinni noin tunti teon jälkeen Helsingin Siltamäestä. Poliisi tiedotti keskiviikkona, että epäillyn uskotaan uhkailleen myös Siltamäessä koululaisia aseella. Poliisi pyytääkin nyt silminnäkijähavaintoja epäillyn liikkeistä Viertolan koulun ja Siltamäen välillä poliisin vihjepostiin vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi. Tätä kokonaisuutta poliisi tutkii laittomana uhkauksena.

Särkkä kertoi STT:lle torstaina, että epäilty on kohdannut hetkeä ennen kiinniottoa kolme Siltamäen koulun oppilasta.

-  Tämän hetken tiedon mukaan on tapahtunut jonkinlainen uhkaus, mutta mitä ja miten on vielä selvittämättä.

Särkän mukaan epäiltyä lasta on alustavasti puhutettu kiinniottohetkellä ja kuulusteltu kerran tekopäivänä. Lähipäivien aikana on tarkoitus päästä kuulemaan häntä uudestaan. Särkän mukaan lapsen kuulustelut ovat sujuneet niin kuin niiden kuuluukin sujua.

MTV:n uu tisten mukaan epäilty on saanut tavata vanhempansa kerran valvotusti teon jälkeen. Lapsi on sosiaaliviranomaisten hallussa.

Itä-Uudenmaan poliisin rikosylikomisario Kimmo Hyvärinen toteaa, että lapsi saa tavata vanhempiaan ja muita läheisiään sen jälkeen, kun koko lähipiiri on saatu kuultua ja puhutettua. Tämä on tärkeää esitutkinnan turvaamiseksi.

POLIISI on käynnistänyt myös oman erillisen esitutkinnan siitä, miten epäilty ampuja sai haltuunsa käsiaseen. Epäillyn hallussa oli kiinniottohetkellä revolverimallinen ase, ja poliisin mukaan ase on ollut luvallinen.

Luvanhaltija on epäillyn lähisukulainen. Poliisi kertoi torstaina, että sillä on alustava käsitys siitä, miten ase päätyi epäillyn haltuun.

-  Selvitystyö tämän ampuma-aserikoksena tutkittavan asian osalta on vielä kesken, Särkkä sanoo tiedotteessa.

Poliisi kertoo, että sillä on kymmeniä tutkijoita selvittämässä Vantaan kouluampumiseen liittyviä tapahtumia. Poliisi arvioi esitutkinnan kestävän useita kuukausia.

Valtioneuvosto tiedotti torstaina, että hallitus on saanut katsauksen Vantaan kouluampumisesta ja sen tutkinnan etenemisestä. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan tapahtuman taustat ja syyt käydään läpi perusteellisesti ja tarvittavia lisätoimia arvioidaan myöhemmin. Hallitus myös kiitti poliisia ja muita tilanteen hoitamiseen osallistuneita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU