Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Poliisi tekemässä esiselvitystä nikotiinipussikohusta

Kari Hulkko

Demokraatti uutisoi eilen, että RKP:n aloitteesta lakiin kirjatuista nikotiinipussien mauista ja tavasta, jolla asiaa hallituksen lainvalmistelussa edistettiin, on tehty tutkintapyyntö.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Nikotiinipussiyritys Valo Swedenin toimitusjohtaja Timo Nurminen kertoi tehneensä tutkintapyynnön.

Ilmoitus koskee RKP:n entisen puheenjohtajan ja entisen opetusministerin Anna-Maja Henrikssonin erityisavustajaa Anna Abrahamssonia, jonka on mediassa väitetty vieneen listan laissa sallittavista nikotiinipussien mauista erityisavustajien neuvotteluun huhtikuussa. Mediatietojen mukaan lakiin kirjattiin sallituiksi listassa mainitut maut rosmariini, tee, inkivääri ja puu. Makuja valmistaa juurikin Henrikssonin vaalipiirissä Pietarsaaressa toimiva ruotsalainen Strengbergs Habit Factory.

Valo Swedenin Henrikssonin erityisavustajasta Anna Abrahamssonista tekemä tutkintapyyntö poliisille on Nurmisen mukaan esikäsitelty Helsingin poliisilaitoksella 20. lokakuuta. Valo Sweden pyytää tutkintapyynnössään selvittämään, onko erityisavustaja syyllistynyt tuottamukselliseen virkavirheeseen ja virka-aseman väärinkäyttöön. Tutkintapyyntö on tehty 16. lokakuuta.

– Tuolloin meillä ei vielä ollut tiedossa ministeri Henrikssonin rooli, koska hän kiisti silloin että hänellä oli mitään tekemistä asian kanssa. Julkisuuteen tulleiden tietojen valossa lienee syytä meidän täydentää tutkintapyyntö koskemaan myös ministeri Henrikssonia, koska hänellä on todennäköisesti keskeisin rooli ollut tässä koko tapahtumasarjassa. Poliisin tehtävänä on tutkia, onko asiassa tapahtunut virantoimituksessa tehty rikos vai ei, me emme halua spekuloida asialla sen enempää, Nurminen sanoi Demokraatille eilen.

Nurmisen mukaan tutkintapyynnössä on kyse muun muassa siitä, miten lakiin oli tullut yhden yrityksen maut. Häntä kiinnostaa se, onko Abrahamssonin yläpuolella ollut vaikuttaja, joka on pyytänyt häntä viemään makulistan hallitukselle.

DEMOKRAATTI tiedusteli Helsingin poliisista tänään tutkintapyynnöstä.

Lisää aiheesta

Helsingin poliisista ei kommentoida nimiä tai asiaa, mutta käy ilmi, että aiheeseen sopiva tapaus on Helsingin poliisissa käsittelyssä.

Siinä tutkinnanjohtajana on rikoskomisario Katariina Rinne.

Hänen tietojensa mukaan aiheeseen liittyy vain yksi rikosilmoitus.

Rinteen mukaan asiassa on käynnissä esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu esiselvitys sen selvittämiseksi, onko asiassa syytä epäillä rikosta.

Esiselvitysvaiheessa vielä kukaan ei ole epäillyn asemassa.

Asiaa arvioidaan Rinteen mukaan ainakin virkarikosten näkökulmasta.

Esiselvitys on poliisissa vasta aluillaan ja kestänee vielä joitakin viikkoja.

– Jos asiassa on syytä epäillä rikosta, esitutkinta voidaan aloittaa. Poliisi tiedottaa esiselvityksen valmistuttua sen lopputuloksesta, Rinne sanoo.

Kohun jälkeen nikotiinipussilaki jätettiin hallituksessa vahvistamatta. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on luvannut antaa laista uuden korjatun esityksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE