Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisi: Väyrysen pahoinpitelystä epäilty myöntänyt teon kuulusteluissa

Kari Hulkko

Veteraanipoliitikko Paavo Väyrysen pahoinpitelystä epäilty mies on kuulusteluissa myöntänyt teon, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen Helsingin poliisista. Tapaus etenee lähiaikoina syyteharkintaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tutkinnanjohtajan mukaan ei vaikuta siltä, että tekoon liittyisi ainakaan kovin selkeää poliittista motiivia.

- Epäilty tekijä ei ole poliittisesti aktiivinen, sanoo Lehtonen.

Paavo Väyrynen kertoi hieman ennen joulua, että hän oli joutunut pahoinpitelyn uhriksi itsenäisyyspäivänä Helsingin Keskuskadulla.

Poliisi ei ole maininnut Väyrystä nimeltä, vaan on puhunut esimerkiksi poliitikosta.

Epäilty on noin 30-vuotias mies. Päiväaikaan tapahtunut pahoinpitely tallentui valvontakameraan, mikä Lehtosen mukaan helpotti epäillyn tunnistamista ja tavoittamista.

- Epäilty ei ollut oman kertomansa mukaan tunnistanut uhria, kertoo Lehtonen.

Lehtosen mukaan epäilty on kertonut olleensa huonolla tuulella, nähneensä rikoksen uhriksi joutuneen henkilön, pitäneensä tätä ylimielisenä ja hermostuneensa.

Paavo Väyrynen on aiemmin kertonut STT:lle, että tilanne sai alkunsa puoli yhdentoista aikoihin, kun hän oli Helsingin keskustassa matkalla parturista kotiin. Hän kertoi loukanneensa polvensa, mutta vamma ei vaatinut sairaalahoitoa.

Lehtosen mukaan pahoinpitelystä epäilty on aiemminkin joutunut tekemisiin poliisin kanssa, mutta hänellä ei ole raskasta rikostaustaa. Epäilty ei ole poliisitutkinnan aikana ollut vangittuna.

STT / Elina Korkee

Uutista päivitetty kello 10.35 STT:n aikaisempaa juttua laajemmalla versiolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE