Politiikka

Poliisiedustaja ilmoittautui presidenttiehdokkaaksi – ”Tunnen hyvin ihmisten arjen”

Lehtikuva / Markku Ulander
Lehtikuva / Markku Ulander
Lehtikuva / Markku Ulander

Toisen kauden kansanedustaja Tom Packalén (ps.) ilmoittaa harkitsevansa vakavasti asettumista puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Helsinkiläinen Packalén kertoo saaneensa useita pyyntöjä ryhtyä ehdokkaaksi.

Hänen mukaansa perussuomalaisten täytyy asettaa vastaehdokas presidentti Sauli Niinistölle, jonka hän katsoo puuttuneen perussuomalaisten puheenjohtajavalintoihin.
­

– Puheet tehokkaasta katumisesta tiettyjen perussuomalaisten poliitikkojen yhteydessä ovat outoja. Niinistöstä on aivan viime aikoina tullut esiin täysin uusi puoli vallankäyttäjänä, Packalén sanoo.

Verkkojulkaisu Uusi Suomi kertoi eilen, että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholla on jo ehdotus puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Suomen pitää ottaa suurempi rooli rauhanvälittäjänä ja sovittelijana.

Perussuomalaiset käsittelee asiaa puoluehallituksessa 4. elokuuta. Puoluevaltuusto päättää ehdokkaasta syyskuussa.

Packalén korostaa, että presidentin tärkein tehtävä on hoitaa ulkopolitiikkaa.

– Suomen pitää ottaa suurempi rooli rauhanvälittäjänä ja sovittelijana. Suomella on hyvä maine, ja sotilaallisesti liittoutumattomana maana olemme luonteva toimija rauhanvälityksessä, Packalén sanoo.

Hän katsoo olevansa sopiva edustamaan koko kansaa.

– Laajan poliisikokemukseni myötä tunnen hyvin ihmisten erilaiset elämäntilanteet ja arjen.

Eduskunnassa Packalén on istunut pitkään muun muassa ulkoasiainvaliokunnassa. Ennen valintaansa kansanedustajaksi hän työskenteli komisariona Helsingin poliisilaitoksella.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat