Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Poliisihallitus: Peräkontissa kuljettaminen on tieliikennerikkomus – 6–8 päiväsakkoa mahdollinen seuraus

Kari Hulkko

Iltalehti ja Aamulehti kertoivat tänään hallituslähteisiin vedoten, että ulkoministeri Timo Soinin (s.) valtiosihteeri Samuli Virtanen olisi matkustanut pääministeri Juha Sipilän (kesk.) virka-asunnolta Kesärannasta salaa auton peräkontissa, koska Kesärannan portin edessä pelättiin olevan mediaa.

Tämä olisi tapahtunut sunnuntaina 11.6., kun perussuomalaisten puoluekokous oli yhä menossa. Tapahtumavyyhti liittyy siihen, miten Sipilän hallitus, johon perussuomalaisten hajoamisen seurauksena sininen eduskuntaryhmä jäi, lopulta syntyi.

Sinisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Kaj Turunen kertoo Demokraatille, ettei tiennyt peräkontti-episodista.

– Yllätyin kyllä itsekin.

Minkä takia siellä on peräkontissa matkustettu?

– En osaa kyllä sitä sanoa. Tieliikennelain mukaan sen ei ainakaan pitäisi olla sallittuakaan. Eihän peräkontissa varmaan ainakaan pitempiä matkoja saisi matkustaa. En tiedä, onko siinä vain tultu (Kesärannan) pihasta ulos vai mitä on tapahtunut. Minulla on se tieto, mitä julkisuudessa on tällä hetkellä. Aika yllättävä kuitenkin.

Turusen mukaan sunnuntaina ei ollut tiedossa, millainen ryhmä perussuomalaisista on irrottautumassa.

Lisää aiheesta

– Ei sellaista ollut kyllä sunnuntaina tiedossa, koska maanantaina on sitä vasta tiedusteltu kansanedustajilta.

– Ei sunnuntaina ollut ainakaan kukaan minuun yhteydessä. Olettaisin, että silloin kun tällaista ryhmää kasataan, olisin ollut siinä kyllä jo ihan ensivaiheessa mukana. Ei sunnuntaina ollut tällaista tietoa.

Turusen mukaan pääministeri Juha Sipilä on puhunut prosessista koko ajan totta.

Helsingin poliisi ei kommentoi yleiselläkään tasolla.

Demokraatti kysyi peräkontissa ajamisesta myös Helsingin poliisista. Ylikomisario Jarkko Lehtinen toteaa, ettei kommentoi millään lailla asiaa, josta ei tiedä.

– Minulla ei ole Soinin avustajan matkustamisesta mitään tietoa.

– Jos tällainen asia saatetaan polisiin tietoon, mitä on tapahtunut, sitten poliisi selvittää ja ottaa kantaa. Minä en tätä asiaa tunne, en pysty vastaamaan mitään onko jossain tämä asia selvityksessä. Minulla ei ole tietoa tästä asiasta.

Lehtinen ei lähde kommentoimaan peräkontissa matkustamista myöskään yleisellä eikä näin ollen myöskään esimerkiksi lainsäädännön tasolla.

Näin sanoo laki.

Demokraatti selvitti, mitä lainsäädännnössä todetaan peräkontissa matkustamisesta. Ajoneuvojen käyttöasetus on liikenneministeriön lainsäädäntöä, rikesakkorikkomuksista annettu laki on oikeusministeriön lainsäädäntöä.

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annettu asetus toteaa seuraavaa:

Autossa saa kuljettajan lisäksi olla enintään rekisteriin merkityn istuma- ja seisomapaikkaluvun mukainen määrä matkustajia. Kuljettajan ja matkustajien tulee käyttää istuma- tai seisomapaikkoja, jotka täyttävät niitä koskevat vaatimukset.

Rikesakkorikkomuksista annettu laki puolestaan toteaa muun muassa seuraavasti:

Moottorikäyttöisen ajoneuvon henkilökuljetusta koskevat rikkomukset

Tieliikennelain 87 §:n 2 momentin tai tieliikennelain nojalla annetun moottorikäyttöisen ajoneuvon henkilökuljetusta koskevan säännöksen tahallisesta tai huolimattomuudesta tapahtuneesta rikkomisesta määrätään kuljettajalle 100 euron rikesakko.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei kuitenkaan sovelleta, jos joku on sijoitettu:

1) siten, että se estää kuljettajaa näkemästä tai haittaa ajoneuvon käsittelyä taikka peittää ajoneuvoon määrätyn valaisimen, heijastimen tai kilven; taikka

2) muun kuin kuorma- tai pakettiauton tavaratilaan tai kuormalavalle.

Paikallisen poliisin arvioitava asia.

Poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisihallituksesta kertoo, että sakkokäsikirjan mukaan henkilöauton kuljettajalle voi seurata tavaratilassa kuljettamisesta 6–8 päiväsakkoa tapauksesta riippuen.  Rikkomus koskisi siis nimenomaan kuljettajaa, ei tavaratilassa olevaa.

Holopaisen mukaan asiasta voi selvitä myös huomautuksella, jos rikkomus on vähäinen eli jos peräkontissa olisi esimerkiksi oltu hyvin lyhyen matkan ajan.

Joka tapauksessa Holopainen toteaa, että henkilökontissa matkustaminen on tieliikennerikkomus.

Holopaisen mukaan nyt onkin paikallisen poliisin tehtävä arvioida asiaa.

– Jos asiasta tehdään rikosilmoitus, se on kirjattava ja tehtävä tarpeelliset toimenpiteet. Jos asia on jotakin muuta kautta tullut tietoon, tarvitsee myös tehdä toimenpiteet. Kyse on silloin kuitenkin ensin siitä, onko mediassa olevat tiedot uskottavia. Sen arvion poliisilaitos varmasti nyt tekee. Se on aluevastuullisen poliisilaitoksen asia toimia ja harkittava, onko syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, Holopainen toteaa.

Uutista korjattu kello 13.32. Aiemmin puhuttiin, että peräkontissa kuljettamisesta voisi saada rikesakon. Poliisihallitus tarkentaa, että kyseeseen tulevat päiväsakot.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE