Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Poliisilla riitti jo eilen kiireitä – tänään valvotaan tehostetusti: “Varmasti tulee olemaan tehtävämäärältään vuoden vilkkaimpia”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Poliisi on ennalta ohjeistanut nuoria juhlimaan kouluvuoden päättymistä ilomielellä, mutta päihteettömästi ja koronaturvallisesti pienissä kaveriporukoissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Virkavalta valvoo tehostetusti nuorten iltamenoja kaupungeissa ja nuorten suosimilla paikoilla ympäri maata.

Poliisi myös kehottaa vanhempia keskustelemaan etukäteen lastensa kanssa koulujen päätösviikonlopusta ja pitämään nuoriin yhteyttä illan aikana.

Vanhempien olisi poliisin mukaan myös hyvä olla tavoitettavissa puhelimella illan aikana.

Ainakin suurissa kaupungeissa nuorisotyöntekijät kiertävät kokoontumispaikoilla tarjoten esimerkiksi keskusteluapua.

Yö oli Itä-Uudenmaan poliisin alueella erittäin vilkas.

Jo eilen kesän ensimmäinen viikonloppu sai ihmiset liikkeelle ja tehtävämäärät kasvuun usean poliisilaitoksen alueella. Koulujen päättäjäispäivästä lauantaista odotetaankin vilkkaampaa.

–  Nuoriso on ollut tosi hiljaista ja rauhallista. Kun meillä tehtiin nuorisovalvontaa tuossa, niin kyllä nämä perinteiset nuorison kokoontumispaikat olivat hyvinkin rauhallisia, kertoo komisario Jarmo Ojala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta STT:lle.

Tästä huolimatta yö on ollut Itä-Uudenmaan poliisin alueella muuten erittäin vilkas. Tehtävien joukossa on ollut muun muassa häiriökäyttäytymistä ja kotihälytystehtäviä, mutta ei Ojalan mukaan kuitenkaan mitään suurempaa.

–  Varmasti tehtävämäärältään tulee olemaan yksi vilkkaimpia, mitä nyt on ollut tässä tänä vuonna.

Ojalan mukaan perjantaina vuoron ensimmäisten kuuden tunnin aikana eli iltakuuden ja puolenyön välillä tuli vajaat 180 tehtävää. Hän arvioi, että vuoron aikana mennään lähelle 300:aa tehtävää, minkä hän kuvailee olevan paljon heidän alueellaan.

Ojala arvioi säiden olevan yksi osatekijä tehtävien määrän paljouteen.

Kevät ja alkava kesä ovat olleet myös vilkkaampia kuin viime vuonna. Koulujen päättäjäispäivänä lauantaina odotetaan Ojalan mukaan uutta tehtävähuippua ja päättäjäisten vuoksi on järjestetty erityistä valvontaakin.

“Huono yhdistelmähän se on.”

Nuoret eivät ole olleet erityisesti edustettuna poliisitehtävissä myöskään Itä-Suomen, Lounais-Suomen ja Sisä-Suomen poliisilaitosten alueilla.

Oulun poliisilaitoksen alueella poliisitehtävät ovat sen sijaan liittyneet jo perjantainkin puolella sekä aikuisiin että nuoriin. Oulussa oli enemmän ihmisiä liikkeellä kuin muuten korona-aikaan. Vanhempi konstaapeli Joona Törmänen arvioi säillä voivan olla osuutta asiaan.

–  Paha tietenkään sanoa, mutta huono yhdistelmähän se on – noin hyvät säät, koulujen päättyminen ja tuo baarien aukiolon jatkaminen.

Itä-Suomessa ehti sen sijaan olla alkuillasta varsin vilkasta, mutta yötä kohden tilanne on normalisoitunut.

–  Meillä oli siinä ensimmäisen kolmen tunnin aikana toistasataa tehtävää, mutta nyt ravintoloiden sulkeuduttua ainakin Kuopion ja Joensuun keskustat ovat rauhoittuneet, kertoo komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta.

–  On meillä edelleenkin niin sanotusti taulu täynnä tehtäviä. On tämä varmaan tämän kevään selkeästi vilkkain ilta ollut tähän asti, mutta mitään sellaista ihan erityisempää ei ole ollut meneillään.

Joutjärvi arvioi tehtävien liittyneen perjantaina ja lauantain vastaisena yönä aikuisväestöön. Hän veikkaa lauantaina tuovan enemmän myös nuorisoon liittyviä tehtäviä.

–  Ehkä vähän normaalia enemmän nuoria on normiviikonloppuun verrattuna, mutta se koulujen päätös ei vielä ihan näy tuossa, Joutjärvi kommentoi perjantaista tilannetta.

Turun Aurajokirannassa nujakoitiin.

Rikoskomisario Pertti Läksyn mukaan Lounais-Suomen poliisilaitoksella on valmistauduttu erikseen ja lisätty henkilökuntaa viikonlopun ajaksi, kun kesä alkaa ja koululaisia on liikkeellä. Turussa Aurajokirannassa on ollut Läksyn mukaan perjantaina todella paljon ihmisiä ja pientä nujakointiakin on ollut havaittavissa.

–  Siinä on vähän sellaista käsirysyä ollut ja näin, mutta ei mitään vakavampaa ole ainakaan vielä sattunut, hän sanoo ja kertoo jo muutamana viikonloppuna olleen aiempaa vilkkaampaa.

Koulujen päättäjäisiin liittyviä tehtäviä ei ole kuitenkaan muuten levottomaan iltaan ja yöhön osunut.

–  Odotettiin kyllä, että niitä olisi näkynyt, mutta ei ole näkynyt. Todennäköisesti, kun ovat huomenna vielä koulussa, niin huomenna vasta, Läksy sanoo.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen komisario Jani Mäkilä arvioi niin ikään, että nuoret ja koululaiset näkyvät tehtävissä luultavasti enemmän vasta lauantaina. Tehtäviä on silti riittänyt. Mäkilä arvioi tilanteen vastaavan normaalia kesäviikonloppua.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella ovat viime aikoina lisääntyneet ilmoitukset päihtyneistä henkilöistä yleisillä paikoilla. Mäkilän mukaan nämä ihmiset eivät välttämättä ole olleet häiriöksi, mutta he eivät ole aina pystyneet esimerkiksi huolehtimaan itsestään.

Mäkilä arvioi tällaisten tehtävien vähentyneen pandemia-aikana koronarajoitusten vuoksi, mutta tilanne on alkanut taas normalisoitua.

–  Ei nyt ehkä entistä tahtia, mutta alkaa olla sellaisia keikkoja enemmän.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE