Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

22.7.2026 11:49 ・ Päivitetty: 22.7.2026 11:49

Poliisille ilmoitettujen talousrikosten määrä on kasvanut tasaisesti koko 2020-luvun – Helsingistä hälyttävä luku

iStock

Yhteiskunnan taloudelliset haasteet näkyvät poliisin mukaan yhä selvemmin talousrikollisuudessa, ja konkurssien lisääntyminen Suomessa näkyy myös niihin liittyvän rikollisuuden kasvuna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Karkeasti sanottuna konkursseihin liittyvät rikostapaukset ovat Helsingissä muutamassa vuodessa kaksinkertaistuneet, Helsingin poliisin talousrikostutkinnan johtaja, rikostarkastaja Lauri Huittinen sanoo STT:lle.

Viime vuonna Suomessa asetettiin konkurssiin noin 3 300 yritystä, kun vuonna 2024 vastaava luku oli noin 3 000 ja vuonna 2023 noin 2 700.

Konkursseihin liittyvät rikokset ovat Huittisen mukaan talousrikoksista vaativimpia tutkia. Tutkinnoissa haastavaa on muun muassa selvittää, liittyykö raha yrityksen liiketoimintaan vai ei. Lisäksi rahaa saatetaan siirtää ulkomaille ja kirjanpitoa väärentää.

Keskeisimmät rikosnimikkeet tutkinnoissa ovat useimmiten veropetos, velallisen epärehellisyys sekä kirjanpitorikos. Poliisin havaintojen mukaan rikosepäilyt liittyvät useimmiten pieniin yrityksiin esimerkiksi kuljetus- sekä ravintola- ja kahvila-alalla.

Helsingin poliisi järjesti keskiviikkona toimittajille tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi muun muassa talous- ja ihmiskaupparikollisuuden ajankohtaisista ilmiöistä.

POLIISILLE ilmoitettujen talousrikosten määrä on Suomessa kasvanut poliisin mukaan tasaisesti koko 2020-luvun. Talousrikokset keskittyvät vahvasti pääkaupunkiseudulle.

Viime vuonna Suomessa ilmoitettiin lähes 2 800 talousrikosta, joista noin 560 Helsingissä. Pääkaupunkiseudun kolmen poliisilaitoksen – Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan – alueilla kirjattiin yhteensä noin 45 prosenttia kaikista Suomessa ilmoitetuista talousrikoksista.

Talousrikosten keskittymistä pääkaupunkiseudulle selittää moni asia. Yksi ilmeinen syy on se, että pääkaupunkiseudulla asuu eniten ihmisiä. Tämän lisäksi liike-elämä keskittyy ja iso osa Suomen yrityksistä rekisteröidään Helsinkiin, Huittinen sanoo.

Simu Perälä/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU