Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

8.9.2021 11:49 ・ Päivitetty: 8.9.2021 11:50

Poliisin tutkaan hurahti sähköpotkulauta liki 70 km/h:n nopeudella, kaksi kyydissä – nyt lähtee kaikille huoltajille viestiä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Länsi-Uudenmaan poliisi partioi 30.8. Lohjalla, kun kevyenliikenteenväylällä vastaan tuli nuoren pojan kuljettama sähköpotkulauta silmin nähden kovaa vauhtia. Tutka mittasi ajoneuvon nopeudeksi 67 kilometriä tunnissa, ja poliisin koeajo osoitti menopelin kulkevan sitäkin nopeammin.

Demokraatti

Demokraatti

Sähköpotkulautaa kuljettaneen alaikäisen nuoren lisäksi kyydissä oli toinen nuori, joka istui potkulaudan astinlaudalla. Kummallakaan heistä ei ollut suojakypärää, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisi koeajoi sähköpotkulaudan ja totesi, että sillä voisi ajaa jopa 80 kilometriä tunnissa. Ajoneuvoa ei ollut rekisteröity, ja sen kuljettamiseen olisi vaadittu vähintään A1-luokan ajo-oikeus.

Koska rikoksesta epäilty on alaikäinen, rikosilmoitus kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta ei etene rikostutkintaan. Poliisi kuitenkin puhutti molemmat nuoret, ja tapahtuma sekä ajoneuvon asianmukaisen käytön tavat käytiin läpi molempien nuorten vanhempien kanssa.

− Vanhempien on hyvä tiedostaa, että antamalla viritetyn sähköpotkulaudan nuoren käyttöön voi syyllistyä kulkuneuvon luovuttamiseen kortittomalle henkilölle, kertoo komisario Hannu Kontola tiedotteessa.

Poliisi muistuttaa Lohjan tapauksen kaltaisten laitteiden aiheuttamista vaaroista ja niihin liittyvistä epäselvyyksistä.

− Kyseistä vauhtia ajaminen sähköpotkulaudalla muun liikenteen seassa on paitsi kiellettyä myös hengenvaarallista niin kuljettajalle itselleen kuin muille tienkäyttäjille, painottaa Kontola.

Erilaisia sähköpotkulautoja on nykyään myynnissä paljon. Poliisin mukaan osan kerrotaan jo myynti-ilmoituksessa kulkevan jopa 80 kilometriä tunnissa.

− Sanomattakin on selvää, että tällaisilla ei ole mitään asiaa yleiselle tiealueelle. Asia on yleensä myynti-ilmoituksen lopussa kuitattu lisämerkinnällä, ettei laite sovellu tieliikenteessä käytettäväksi, Kontola kertoo.

Sähköpotkulaudan maksiminopeus saisi olla 25 kilometriä tunnissa, jotta sillä voisi laillisesti ajaa tiellä rekisteröimättä. Näihin sovelletaan pyöräilijöiden liikennesääntöjä.

Yli 25 kilometriä tunnissa kulkevat sähköpotkulaudat taas luokitellaan valvonnassa kulkunopeuden mukaan joko mopoiksi tai moottoripyöriksi. Yli 65 kilometriä tunnissa kulkevat sähköpotkulaudat luokitellaan valvonnassa moottoripyöriksi. Nämä tulisi tiellä käytettäessä rekisteröidä. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että laite on tyyppihyväksytty joko mopoksi tai moottoripyöräksi.

Vanhemmille poliisilla on yksinkertainen pyyntö.

− Älkää ostako lapsillenne mitään sähkökulkuneuvoa, joka kulkee jo lähtökohtaisesti yli 25 kilometriä tunnissa, jos ette ole varmoja siitä, missä sillä ajellaan. Muistutuksena myös se, että erilaisia sähkökulkuneuvoja on helppo virittää, ja laillisen saa laittomaksi hyvin nopeasti. Kehotan vanhempia valvomaan säännöllisin väliajoin hankitun laitteen kulkunopeutta, Kontola sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU