Poliittisten puolueiden romahdukset johtavat usein tilanteeseen, jossa puheenjohtaja ja istuva johto vaihtuvat. Puolueen jäsenet ilmaisevat pettymyksensä, paine kasvaa ja kasvot vaihtuvat – mutta puolueen poliittinen eetos säilyy.

Suomessa elämme parhaillaan aikaa, jossa perussuomalaisten puolue on syvässä ja ennalta-arvaamattomassa kriisissä.

Alhainen kannatus, epäonnistuneet vaalit, kuluttava hallituspolitiikan jännite ja yleinen epävarmuus pakottavat pohtimaan: mitä tapahtuu seuraavaksi? Mihin suuntaan puolue siirtyy ja mitä sen jäljiltä nousee?

PERUSSUOMALAISET on historiansa aikana kokenut yhden suuren hajoamisen aiemminkin.

Vuonna 2017 puolueen sisäinen murros synnytti Jussi Halla-ahon johtaman, entistä nuivemman linjan. Syntyi oikeistopopulistinen ydin, joka ei enää halunnut olla “työväenpuolue ilman sosialismia”, vaan avoimen ideologinen maahanmuutto- ja monikulttuurisuusvastainen liike.

Tuo linjaveto jätti taakseen puolueen maltillisemmat ja pragmaattisemmat hahmot, mutta säilytti samalla huomattavan joukon äänestäjiä ja median huomion. Suomen perussuomalaisten toinen aalto oli syntynyt – kovempana, sulkeutuneempana ja selkeämmän ideologisena.

Myöhemmin Halla-ahon jälkeen valtaan astui Riikka Purra, joka on pyrkinyt tuomaan oikeistolaista talouspolitiikkaa näkyvämmin puolueen ydintavoitteiden rinnalle. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan ole kantanut.

Kunta- ja aluevaalien sekä eurovaalien surkeat tulokset ovat tehneet selväksi, että nykyinen linja ei enää resonoi äänestäjien kanssa. Kansa kyllästyi saksiin, hitaaseen muutokseen ja petettyihin lupauksiin.

Perussuomalaisten identiteetti on nyt liikkeessä. Puolue elää poliittista tyhjiötä, ja sen sisällä muhii hiljainen mutta kasvava valtakamppailu.

Kun nykyinen johto haastetaan, uudelle johdolle aukeaa mahdollisuus käyttää suuren puolueen koneistoa, mediaresursseja ja kannatuspohjaa uuteen nousuun. Mutta kuka sen tekisi – ja millä linjalla?

PUOLUEEN sisällä jakolinjat kulkevat syvällä. On kulttuurisotia käyvä avoimen vihamielinen kansallismielinen siipi, on talouskuria painottava oikeistolainen blokki, on EU-kriittisiä suvereniteettiajattelijoita ja toisaalta pieni joukko työväenperinteeseen nojaavia arkipopulisteja.

Jokaisella ryhmällä on oma unelmansa siitä, mitä perussuomalaiset voisivat olla – ja oma vihollisensa, jollaisiksi toiset puolueen sisällä koetaan. Toisin kuin moni muu puolue, perussuomalainen puolue elää ja kasvaa vastakkainasettelusta ja viholliskuvasta.

Siksi tilanne on paitsi arvaamaton myös potentiaalisesti vaarallinen. Jos valtaan nousee jälleen kovempi, radikaalimpi linja, voi se repiä keskusteluilmapiiriä entisestään, normalisoida äärimmäisiä näkemyksiä ja ajaa muita puolueita reagoimaan.

Tämä muuttaa koko suomalaista poliittista kenttää uusille vesille.

Jokainen, joka on käynyt keskustelua perussuomalaisen kanssa heidän teemoistaan, tietää, että tällä keskustelulla on usein vain yksi voittaja riippumatta keskustelun kulusta ja sen sisällöstä.

Siksi Suomen ainoan populistipuolueen suunnan hakeminen vaikuttaa koko Suomen poliittiseen kenttään.

JUURI tässä piilee nykyhetken vaarallisuus: kun populistinen puolue romahtaa, syntyy tyhjiö.

Ja se, kuka sen täyttää, määrittää paljon muutakin kuin yhden puolueen tulevaisuuden. Se voi määrittää koko poliittisen keskustelun sävyn ja suunnan vuosiksi eteenpäin.

Politiikan kommentaattorien ja median perussuomalaisia koskevissa analyyseissä olisi syytä pohtia ja hahmottaa puolueen sisällöllisiä ulottuvuuksia ja niiden potentiaalia menestyä puolueen eetoksessa etenkin puolueen murrosvaiheissa.

Kun Timo Soini jytkytti perussuomalaiset valtaan, pohdin jo silloin, millaisia vaikutuksia sillä voisi olla pitkällä aikavälillä. Eli millainen on perussuomalainen puolue Soinin jälkeen.

Nyt, kun tämä puolue on hetkellisesti juurtunut pelikentälle ja sen sisäinen liike kiihtynyt, olemme jälleen tienhaarassa. Millainen on perussuomalainen puolue Purran jälkeen?

Puoluepolitiikka on pitkää peliä – ja tämä voi olla yksi sen käännekohdista.

Kirjoittaja on SDP:n helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu sekä politiikan ja yhteiskuntasuhteiden johtava asiantuntija Miltton Networksissa.