Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pöysti rajojen pakkotestauksesta: Vaikea, mutta mahdollinen – ”Täytyy vain riittävän tarkasti kirjoittaa laiksi”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti (kuva tammikuulta).

Hallitus käsittelee tänään kello 9 alkaen Säätytalolla neuvotteluissaan epidemiologista tilannekuvaa, maa- ja metsätalouden kausityöntekijöiden terveysturvallista maahantuloa sekä valtioneuvoston kanslian kriisijohtamisselvitystä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti kommentoi koronatoimia Säätytalon portailla medialle.
Rajojen pakkotestaus on Pöystin mukaan oikeudellisesti vaikea kysymys.

– Mutta perustuslakivaliokuntahan itse totesi syksyn lausunnossaan, että periaatteessa testaussääntely on mahdollinen ja sillä on hyväksyttävät perusteet. Se täytyy vain riittävän tarkasti kirjoittaa laiksi. Käsittääkseni se on kyllä mahdollinen.

Pöysti sanoi uskovansa, että hallinto- ja valmistelevat virkamiehet ovat oppineet aiemmista virheistä. Nyt on myös enemmän lainvalmisteluvoimaa käytössä kuin aiemmin, oikeusministeriö on tiiviisti mukana prosessissa. Lisäksi perustuslakivaliokunta on antanut asiasta melko yksityiskohtaisia lausuntoja.

Pakkotestaus ei kuitenkaan tänään ole hallituksen käsittelyssä. Siitä on jo saavutettu poliittinen sopu, pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi.

Kriisijohtamiseen liittyen Pöysti totesi, että yleisesti ottaen Suomessa ei menty liian pitkälle perusoikeuksien rajoittamisessa.

– Vaikka Suomessa on menehtynyt ihmisiä ja sairastunut vakavasti koronaan, olemme toistaiseksi pärjänneet suhteellisen hyvin. Kevään toimet osoittautuivat sittenkin suhteellisen oikea-aikaisiksi eli ne olivat tarpeellisia. Totta kai on yksittäistapauksia. Esimerkiksi hoivakotivierailuissa on tehty henkilötasolla olleita rajoituksia, jotka ovat menneet liian pitkälle ja olleet kohtuuttomia.

Alkuvaiheessa Pöystin mukaan myös esimerkiksi suositusten ja viranomaisen ohjeistuksen välinen ero oli epäselvä.

– Yksittäistapauksissa tällaisia virheitä ja ylilyöntejä on tapahtunut. Kokonaiskuva vielä tähän päivää asti on, että on pystytty pitämään perusoikeudet tasapainossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE