Politiikka
12.2.2024 05:36 ・ Päivitetty: 12.2.2024 05:45
Presidentinvaalien toisella kierroksella hylättyjen äänien määrä yli tuplaantui
Hylättyjen äänien määrä nousi presidentinvaalien toisella kierroksella verrattuna ensimmäiseen kierrokseen. Oikeusministeriön tulospalvelusta ilmenee, että mitättömiä ääniä oli kertynyt lähes 20 600, kun alustava laskenta valmistui sunnuntai-iltana.
Mitättömien äänten osuus on 0,7 prosenttia annetuista äänistä. Vaalipäivän ääniä hylättiin suhteessa enemmän kuin ennakkoääniä.
Vaalien ensimmäisellä kierroksella mitättömiä ääniä annettiin lähes 9 100, mikä on 0,3 prosenttia tuolloin annetuista äänistä.
Tilastokeskuksen mukaan yleisin syy äänen hylkäämiseen ensimmäisellä kierroksella oli se, että äänestyslipussa oli äänestäjän nimi, jokin erityinen tuntomerkki tai muu asiaton merkintä. Näitä oli yli puolessa hylätyistä äänestyslipuissa.
Toiseksi yleisin hylkäämissyy oli se, että ehdokkaan numero oli merkitty epäselvästi. Näitä oli vajaa neljännes ensimmäisen kierroksen mitättömistä äänistä. Tyhjiä lippuja oli hylätyistä noin joka seitsemäs.
Muita hylkäämissyitä ovat äänestyslipun leimaamattomuus, asiaton merkintä vaalikuoressa tai se, että vaalikuoressa on muuta tai muutakin kuin yksi oikeusministeriön painattama äänestyslippu.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.