Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkki paljastetaan tänään – Seuraa julkistamistilaisuutta

Kari Hulkko

Presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkki paljastetaan tänään Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä kello 12 alkavassa tilaisuudessa. Muistomerkin on suunnitellut kuvataitelija, valokuvaaja Perttu Saksa. Muistomerkin paljastuspäivä on presidentti Koiviston syntymäpäivä.

Rane Aunimo

Demokraatti

Valtioneuvoston tervehdyksen tilaisuudessa esittää ulkoministeri Timo Soini.

Yleisradio välittää tilaisuuden suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä ja Areenassa kello 11.50 alkaen. Hautamuistomerkin julkistamista voi seurata Yle Areenan lähetyksessä.

Saksa kertoi Demokraatin haastattelussa, että mustan kiven ja kultausten muodostama Kartta on saanut vaikutteita Aasiasta. Taustalla on vanha rikkoutuneiden keramiikka-astioiden korjausmenetelmä kintsugi.

– Kun astioita, joita on pidetty tärkeänä on hajonnut, niitä on ensin korjattu metalliniiteillä, sitten on etsitty kauniimpaa tapaa ja alettu juottaa palasia yhteen kultalakalla.

– Tuntuu, että tämä sopii yleiskuvaan mikä minulla on Koivistosta. Vaalitaan historiaa ja kuljetetaan sitä mukana. Annetaan sille merkitys millaiset tapahtumat ovat muokanneet meistä sellaisia kuin olemme, Saksa kertoo.

Saksalla on Koivistoon myös henkilökohtaisempi suhde. He tapasivat, kun Koivistosta tehtiin aikanaan pitkää haastattelua Ylioppilaslehteen.

– Koivisto on lapsuuden presidenttini. Hän edustaa aikaa, jolloin olen katsonut poliitikkoja nuoren ihmisen silmin. Katse on hyvin erilainen kuin aikuisella. Koivisto oli myös ensimmäinen Kekkosen jälkeinen presidentti ja sillä tavoin merkittävässä asemassa Suomessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE