Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentti Niinistö brittilehdessä: Venäjä arvostaa vastustajissaan kovuutta – “Kasakka vie kaiken mikä on irti”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Venäjä arvostaa kovuutta vastustajissaan, arvioi presidentti Sauli Niinistö brittiläisen Sunday Times -lehden haastattelussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lehden mukaan läntisistä johtajista vain Saksan liittokanslerilla Angela Merkelillä on Niinistöä enemmän kokemusta Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa neuvottelemisesta.

Putinin 12 kertaa tavannut Niinistö sanoo brittilehdelle, että Putin halveksii heikkouden merkkejä, mutta samalla hän haluaa kovasti tulla otetuksi vakavasti.

Niinistö siteeraa haastattelussa aiemminkin esittämäänsä vanhaa suomalaista sanontaa, jonka mukaan “kasakka vie kaiken mikä on irti”.

-  Luulen, että noiden aikojen ihmiset oppivat sen käytännössä. Sinun kantasi pitää olla luja, Niinistö sanoi Sunday Timesille.

Geneven pakolaissopimus vanhentunut?

Niinistö kommentoi haastattelussa myös pakolaisuuteen liittyviä kysymyksiä, jotka ovat viime aikoina nousseet esille erityisesti Valko-Venäjän tapahtumien myötä.

Niinistön mukaan vuonna 1951 solmittua Geneven pakolaissopimusta ei suunniteltu vastaamaan nykypäivän tarpeisiin.

Niinistön mukaan maailmassa kymmeniä tai satoja miljoonia ihmisiä, jotka pakenevat sotaa tai vainoa kotimaissaan. Samalla maailmassa voi Niinistön mukaan olla jopa miljardeja ihmisiä, jotka haluavat muuttaa vauraampiin maihin hyvinvoinnin ja länsimaisten vapauksien perässä.

-  On hyvin ymmärrettävää, että ihmiset haluavat tulla Eurooppaan paremman elämän perässä. Se on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Mutta meillä ei ole varaa siihen. Se on myös ymmärrettävää, Niinistö sanoo.

EU:n kaksoisstandardit

Niinistön mukaan tilanne on ajanut Euroopan unionin eräänlaisiin kaksoisstandardeihin. Yhtäältä unioni haluaa pitää kiinni humanitaarisista arvoista, mutta samaan aikaan se ei pysty selviytymään suuresta määrästä taloudellisista syistä liikkeelle lähteneistä siirtolaisista. Tähän ongelmaan EU:n pitää Niinistön mukaan löytää ratkaisu.

-  Näen tämän rakenteellisena ongelmana. Jos perusta ei ole luja, sille ei ole järkeä rakentaa enempää. Onko meidän perustamme luja vai ei, siitä haluan esittää kysymyksen, Niinistö sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE