Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Presidentti Stubb ja puhemies Halla-aho vierailevat Kiovassa – Suomi ja Ukraina solmivat turvallisuussopimuksen

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Halla-aho ja Stubb saivat lahjoja vieraillessaan Hostomelin lentokentällä 3. huhtikuuta.

Tasavallan presidentti Aleksander Stubb ja eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) vierailevat parhaillaan Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa.

Demokraatti

Demokraatti

Stubb ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ovat allekirjoittaneet Suomen ja Ukrainan kahdenvälisen turvallisuussopimuksen.

Allekirjoitusta edeltäneessä tapaamisessa Stubb ja Zelenskyi keskustelivat muun muassa ajankohtaisesta tilanteesta Venäjän yli kaksi vuotta sitten käynnistämässä hyökkäyssodassa, Suomen tuesta Ukrainalle sekä Ukrainan pyrkimyksistä oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan aikaansaamiseksi.

PRESIDENTTI Stubb kertoi Kiovassa myös Suomen päätöksestä lähettää Ukrainaan 23. puolustustarvikeapupaketin. Sen arvo on 188 miljoonaa euroa.

Presidentin kanslian tiedotteen mukaan vierailun aluksi ohjelmassa oli tutustuminen Hostomelin lentokenttään, missä Ukraina saavutti merkittävää taistelumenestystä hyökkäyssodan alkuvaiheessa. Presidentti Stubb tapasi Hostomelissa lentokenttää puolustaneita sotilaita. Lisäksi ohjelmassa oli seppeleenlasku sodassa kaatuneiden ukrainalaisten sotilaiden muistolle Kiovassa sijaitsevalle muistoseinälle.

Vierailun seurueeseen kuuluu myös eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE