Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

3.2.2018 09:30 ・ Päivitetty: 3.2.2018 12:18

”Professori” haukkuu SDP:n, vasemmistoliiton ja SAK:n: ”Aktiivimalli kohdistuu lähinnä kaikkein veltoimpiin työttömiin”

Työelämäprofessori (professor of practise), valtiotieteen tohtori Pekka Mattila Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta pitää eilistä mielenilmausta Helsingin Senaatintorilla osoituksena ”SAK-keskusjärjestön itsetuhoisuudesta ja sen vaikeasta moniavioisesta suhteesta SDP:hen ja vasemmistoliittoon”.

Mattila kirjoittaa asiasta Apu-lehden blogissaan.

”Mainituille vasemmistopuolueille täysin poliittisesti laskelmoitu työnseisaus taitaa kompensoida ala-arvoista suoritusta taannoisissa presidentinvaaleissa. Järjestön omaa libidoa pitää kai nyt testata uudelleen viattomien kansalaisten – lasten, sairaiden ja vanhusten – kustannuksella”, Mattila kirjoitti perjantaina.

Mattilan mielestä mielenilmauksessa vastustettu työttömien ns. aktiivimalli on vain marginaalinen heikennys työttömyysturvaan.

”Se kohdistuu lähinnä kaikkein veltoimpiin työttömiin, jotka eivät saa mitään aikaan työllistyäkseen uudelleen. On vaikeaa välttyä päättelemästä, että ammattiyhdistysliike on sitoutunut 1980-luvun talouteen, työelämään ja suljettuun markkinaan, jossa kilpailusta ei tarvinnut murehtia.”

Tarkennettu Pekka Mattilan titteli professorista työelämäprofessoriksi, joka ei ole akateemisesti hyväksytty professori.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU