Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Professori käyttöhuoneita vastustavista puolueista: “En tiedä ovatko ne oikeasti tajunneet, mitä väestössä ajatellaan”

LEHTIKUVA / HANDOUT / KANSALAISALOITE.FI
Huumausaineiden käyttötilakokeilua ajava kansalaisaloite on kerännyt 50 000 kannatusilmoitusta ja etenee eduskunnan käsittelyyn.

THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen epäilee, että huumausaineiden käyttöhuoneita vastustavat puolueet eivät ole ymmärtäneet mitä suomalaiset asiasta ajattelevat. Hakkarainen viittaa kansalaisten huumeasenteita kartoittaneeseen tutkimukseen, jonka mukaan yli puolet suomalaisista hyväksyy käyttöhuoneet.

Simo Alastalo

Demokraatti

Neljän vuoden välein toteutettavassa tutkimuksessa (Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet: Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992-2018) ilmeni vuonna 2018, että suomalaisista 51 prosenttia hyväksyy käyttöhuoneet joko kokonaan tai osittain. Käyttöhuoneita vastusti reilu kolmasosa (36 %), kantaansa ei osannut kertoa 13 prosenttia vastanneista.

– Voi sanoa, että isompi osa oli käyttöhuoneiden puolesta kuin niitä vastaan. Siihen nähden se, että jotkut puolueet ottavat vastakkaisen kannan, en tiedä ovatko ne oikeasti tajunneet, mitä väestössä ajatellaan, Hakkarainen sanoo Demokraatille.

Naiset (52 %) suhtautuivat käyttöhuoneisiin jonkun verran miehiä (51 %) suopeammin. Ikäryhmittäin tarkasteltuna myönteisesti suhtautuvien suurin osuus löytyi 25-34-vuotiaista nuorista aikuisista, joista 60 prosenttia kannatti käyttöhuoneita. Matalinta kannatus oli yli 45-vuotiaissa, mutta 46 prosenttia heistäkin oli valmis hyväksymään käyttöhuoneet joko kokonaan tai osittain.

Valvottujen käyttöhuoneiden perustamisen kannalla olivat STT:n kyselyssä hallituspuolueista vasemmistoliitto, vihreät ja RKP. Oppositiopuolue kokoomus ja pääministeripuolue SDP suhtautuivat niihin varovaisen avoimesti.

Hallituspuolue keskusta vastusti käyttöhuoneita mutta ei perustellut STT:lle kielteistä kantaansa.

Opposition perussuomalaiset vastusti käyttöhuoneita, samoin kristillisdemokraatit ja Liike Nyt.

Lisää aiheesta

Pekka Hakkarainen on itse tutkijana käyttöhuoneiden kannalla.

– Jos haluamme vähentää haittoja, tarvitsemme siihen lisää välineitä.

Käyttöhuoneet voisivat olla eräs väline?

– Kyllä. Se ei tietenkään ratkaise koko kysymystä, mutta vaikeimpien haittojen kohdalla se on kansainvälisen kokemuksen mukaan hyvä väline.

Huumekuolemien määrä on Suomessa väestöön suhteutettuna EU:n korkein. Vuonna 2020 Suomessa kuoli huumeisiin 258 ihmistä. Menehtyneiden keski-ikä oli 34 vuotta. Huumausainekuolemat ovat kaksinkertaistuneet vuosituhannen vaihteen jälkeen. Myös tilastoitu huumerikollisuus on ollut jatkuvasti kasvussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE