Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

Professori: Pääministerin virka-asunnon hankinnat ovat olleet lainmukaisia

Lehtikuva

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen katsoo, että pääministerin virka-asunnon hankinnat ovat olleet lainmukaisia. Saman kokonaisuuden piirissä voidaan tehdä pienempiä hankintoja, vaikka kokonaisuus ylittäisi rajasumman.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Jos hankintoja on hankittu eri paikoista siitä syystä, että on haluttu hankkia jokin tietty kaluste esimerkiksi arkkitehtuurisista syistä, hankinnat voi silloin pilkkoa pienempiin osiin. Jos sen sijaan olisi 60  000 euron edestä tilattu yhdeltä ja samalta tavarantoimittajalta kaikki, niin asiassa voisi olla ongelma.

Pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan tehtiin tänä vuonna päättyneiden remontti- ja sisustustöiden yhteydessä tuhansien eurojen hankintoja ilman hankintapäätöksiä, kertoi tiistaina Talouselämä.

Ilman hankintapäätöksiä on hankittu muun muassa Hakolan sohvakalusto ja puusepänliikkeessä teetetty sänky, joiden yhteishinta oli yli 10  000 euroa. Hankinnoissa oli myös esimerkiksi leuanvetoteline.

Valtioneuvoston kansliasta (VNK) kerrottiin lehdelle, ettei kaikista hankinnoista löydy kirjallisia hankintapäätöksiä, koska ne katsottiin pienhankinnoiksi. Valtion hankintakäsikirjan mukaan pieneksi katsotaan alle 20  000 euron hankinta, joka toteutetaan suorahankintana. Suorahankinta tarkoittaa, ettei hankintaa kilpailuteta.

Kesärannan kunnostukseen ja hankintoihin käytettiin vuosina 2020 ja 2021 yhteensä hieman alle 60  000 euroa. Se jäi niukasti alle kansallisen kynnysrajan, jonka jälkeen laki vaatii hankinnoille kilpailutusta.

–  Koska kynnysarvo ei ole ylittynyt, ei hankintalaki tule sovellettavaksi, Voutilainen sanoo.

Kaikki jää myös tulevan ministerin käyttöön

Voutilainen muistuttaa, että joka tapauksessa hankintoja tehdessä asiasta täytyy tehdä kirjallinen menopäätös ja osoittaa, että päätöksen hankinnasta on tehnyt toimivaltainen virkamies. Kuka tahansa ei voi tehdä tilauksia valtion piikkiin.

–  Jäljitettävyyden näkökulmasta täytyy aina pystyä toteamaan, että kuka hankinnan on tehnyt.

Talouselämän mukaan Hakolan sohva sijaitsee pääministerin yksityistiloissa. VNK totesi Talouselämälle, että kanslian mukaan ei voida erotella, mitkä kalusteista tai tavaroista on tarkoitettu edustus- tai yksityiskäyttöön.

Voutilaisen mukaan asiaa ei sinällään muuta se, vaikka hankinnat olisi tehty yksityistiloihin – oli kyse sitten leuanvetotelineestä tai sohvasta.

–  Ne ovat kaikki valtion omaisuutta, eli ei voida sanoa, että ne olisivat yksityiskäytössä. Siellä on ministerin käytössä asuntoetu, mutta se ei sinällään ole yksityistila. Jos pääministeri vaihtuu, se on myös uuden pääministerin käytössä hän summaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE