Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Professori Saaren työryhmä esittää 5-vuotiaille maksutonta varhaiskasvatusta – hinta 90 miljoonaa vuodessa

Professori Juho Saari luovutti eriarvoisuustyöryhmän raportin pääministeri Juha Sipilälle keskiviikkona Kesärannassa.

Professori Juho Saaren vetämä eriarvoisuustyöryhmä esittää, että koko ikäluokan kattava maksuton varhaiskasvatus alkaisi 5-vuotiaana. Uudistus laitettaisiin toimeen porrastetusti.

Opetushallituksen ylijohtajan Olli-Pekka Heinosen mukaan muutos maksaisi vuositasolla 90 miljoonaa euroa.

– Nyt varhaiskasvatus kattaa 75 prosenttia ikäluokasta. Uudistuksen myötä kattavuus nousisi yli 95 prosenttiin, Heinonen sanoi eriarvoisuustyöryhmän tiedostustilaisuudessa Kesärannassa.

Heinosen mukaan varhaiskasvatus tasaa esimerkiksi eroja lasten kielellisissä valmiuksissa.

– Jos kotiolosuhteet ovat esimerkiksi sen tyyppiset, että on työttömyyttä tai muita huolia, se rajaa myös kielellistä kommunikaatiota lapsen ympäristössä. Tiedämme, että erot koulun aloittavilla lapsilla ovat tässä suhteessa todella isoja.

Peruskoulun sisällä on noin 15-20 prosentin suuruinen ryhmä, joka ei kykene oppimaan kuten enemmistö.

Saaren johtama ryhmä ei esitä oppivelvollisuusiän alentamista niin, että varhaiskasvatuksesta tulisi pakollista. Pohdinnassa ei ole ollut myöskään oppivelvollisuusiän nostaminen toisesta päästä kattamaan toisen asteen opinnot, koska ryhmä on halunnut keskittyä peruskoulun sisällä tapahtuvaan eriarvoistumiskehitykseen.

Me-säätiön toimitusjohtajan Ulla Nordin mukaan peruskoulua käyvien ikäluokkien sisällä on noin 15-20 prosentin suuruinen ryhmä, joka ei kykene oppimaan kuten enemmistö.

– Heille rakennetaan tässä tukea myös koulun sisälle. Koulun toimintakulttuurin pitäisi tukea erilaisten oppijoiden tarpeita, Nord sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE