Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

PS-leirissä kuhisee jo – Yle: Huhtasaari ehätti ilmoittamaan ehdokkaansa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on alettu jo ryhmittäytyä oletettujen pääehdokkaiden taakse puheenjohtajakisassa, vaikka varteenotettavat ehdokkaat panttaavat vielä asettautumistaan kisaan.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari  ilmoitti Ylellä, että kuuluu europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon leiriin nykyisen puheenjohtajan Timo Soinin sijasta.

Halla-aho tosin ei ole varmistanut kisaan lähtöään vaan kertoi viime viikolla lähtevänsä ehdolle “todennäköisesti”. Soini taas on sanonut kertovansa omista aikeistaan “kevään korvalla”.

Huhtasaari perustelee Ylellä Halla-ahon taakse asettumistaan sillä, että maahanmuuton ja islamin vastustajana Halla-aho olisi “kunnon puheenjohtaja maahanmuuttovastaiselle konservatiivipuolueelle”.

– Eihän esimerkiksi Ranskassa enää pääse presidentiksi, jos ei ole maahanmuuttokriittinen ja konservatiivinen. Nyt huomataan, että tarvitaan tervettä protektionismia ja terveitä rajoja, Huhtasaari sanoo Ylellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE